perjantai 9. kesäkuuta 2017

Summertide Shawl

Tarvitsin neuletapaamiseen jonkin helpon työn ja siksi valitsin huiviohjeen, jossa alussa tehdään pelkkää aina oikeaa.

SUMMERTIDE SHAWL
Lanka: Lystig Merino Single (värit Hanami ja Men at Work) yht. 118g
Puikot: 4mm
Ohje: Summertide Shawl by Helen Stewart

Aikaisemmin olen neulonut Helen Stewartilta Spindrift Shawlin (itse asiassa kaksi kertaa). Helenin ohjeissa on käytössä kätevä prosenttisysteemi, josta voi seurata, miten pitkällä huivin neulomisesa kulloinkin ollaan. Muutenkin hänen ohjeensa tuntuvat olevan superselkeitä.



Langaksi valitsin Lystigin Merino Singlen. Vaaleanpunainen on nimeltään Hanami ja harmaa Men at Work. Mielestäni nämä kaksi väriä sopivat täydellisesti toisiinsa.



Lystigin lanka on myös laadultaan aivan taivaallista. Luultavasti pohjalankana on sama laatu kuin La Bien Aimeén langoissa.



Ennen pingotusta huivi oli aika pieni, mutta pingotuksen jälkeen huivi kasvoi sopivan kokoiseksi.

Vaikka minulla on tätä Lystigin ihanuuslankaa varastossa ennestäänkin, niin kävin lauantaina hakemassa ILO:sta vähän täydennystä. Sinne oli juuri saapunut uusi lasti Leenin värjäyksiä. (Lähiaikoina näitä uusia värejä löytyy varmaan nettikaupastakin).



Mysterious Jade, Surprise ja Nightly!

Tänään minua ilahdutti: Maanantaina alkaneesta lomasta huolimatta olen ollut parina päivänä töissä, mutta tästä eteenpäin en aio enää työasioita miettiä!

7 kommenttia: