keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Neulo saumattomasti ylhäältä alas

Tuulia Salmelan syksyllä ilmestynyt Neulo saumattomasti ylhäältä alas -teos on lojunut pöydälläni viikkokaupalla. Olin todella innostunut kirjasta, kun kuulin sen ilmestyneen. Kirjaa selattuani kuitenkin tajusin, että se pitää sisällään niin tuhtia tietoa, että sen sulattelu vaatii runsaasti aikaa.

Neulo saumattomasti ylhäältä alas
Tuulia Salmela
Minerva
Nykyään nettimaailma on täynnä ylhäältä alas neulottavia ohjeita, mutta niissä on usein raglanhihat. Tämä kirja opastaa, miten neuleeseen saadaan istutetut hihat, vaikka neulontasuunta onkin "väärin päin".

Kirjan alussa on paljon teoriaa, mutta parhaiten kaiken varmasti sisäistää, jos neuloo minineuleen.


Tässä neuletiheydellä tai langalla ei ole merkitystä, vaan tarkoitus on ainoastaan oppia kaikki uudet tekniikat. Kun minipaidan tekeminen on hallussa, voi siirtyä aikuisten peruspuseroon, joka on periaatteessa tehty samalla ohjeella kuin minipaitakin.


Kaikissa ohjeissa on 13 eri kokoa ja niistäkin on silmukkalaskelmat eripaksuisille langoille. Tästä aiheutuukin se, että yllä olevan peruspaidan ohje on 15 sivua pitkä! Pituuteen toki vaikuttaa se, että samalla uutta tekniikkaa vielä opetellaan. Alla esimerkki, miltä ohjesivut näyttävät.


Kirjan mallit ovat ajattomia ja esimerkiksi naisten malleista voi pienin muutoksin tehdä neuleita myös miehille ja lapsille. Kaiken kaikkiaan ohjeita on 15.



Mallit etenevät kirjassa helposta haastellisempiin. Kirjantekijän Tuulia Salmelan päätyö on lankojen värjäys (Louhittaren luola on hänen lankojensa tuotemerkki.) Kirjan malleissa on luonnollisesti käytetty ainoastaan hänen värjäämiään lankoja.

Kaiken kaikkiaan kirjan tekeminen on vaatinut aivan hirmuisen työn. Eniten tästä kirjasta on varmasti hyötyä niille neulojille, joiden on vaikea saada "tavallisten ohjeiden" avulla hyvin istuvia neuleita.


Tänään minua ilahdutti: Vuosi 2015 on lopuillaan ja minä teen jo kovasti neulesuunnitelmia vuodelle 2016. Olen itse asiassa jo keksinyt teemankin uudelle vuodelle, mutta kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa.

6 kommenttia:

  1. Tuo kirja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Itse olen just sitä vartalotyyppiä, jolle raglanhiha ei sovi ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanalta kuulostaa tuo kirja. Kauniita malleja.
    Oikein Ihanaa Uutta Vuotta Sinulle

    VastaaPoista
  3. Oikein Hyvää uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mie hommasin tän kirjan itsellen joululahjaksi, on kyllä mahtava teos! Olenkin muutama vuosi sitten käynyt Tuulian kurssilla, nyt voi sitten ruveta muistelemaan niitä oppeja :) Ja pitäis pystyä valitsemaan mitä neuloo ekaksi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vierailust ablogissani :) Olen jo tästä kirjasta haaveillut ja päätökseni tämän hommaamiseen vahvistui nyt. Vaikuttaa kyllä lupaavalta. Mulla on vielä se luottoneuletakki neulomatta ja ehkä sen voisi tehdä tämän kirjan ohjeilla.

    VastaaPoista