lauantai 14. helmikuuta 2015

Neulottu rakkaudella

Ystävänpäivä taitaa olla oikein sopiva ajankohta esitellä neulekirja nimeltä Neulottu rakkaudella (Varmt & stickat).

NEULOTTU RAKKAUDELLA
Huiveja, pipoja, sukkia ja pikkuisen pitsiä
Eva Trotzig & Erika Åberg
suom. Virpi Vainikainen
Kustannus-Mäkelä Oy
Kirja on julkaistu ruotsiksi vuonna 2013. Kirjan tekijät Eva Trotzig ja Erika Åberg edustavat kahta eri sukupolvea.


Kirjan kaikissa ohjeissa on käytetty puhdasta villaa. Villan tulisi olla mahdollisimman käsittelemätöntä, sillä superwash-käsittely poistaa osan villan hyvistä ominaisuuksista. Kirjan alussa on muutaman sivun verran tietoa eri villakuiduista.


Kuten kirjan alaotsikko kertookin, niin suurin osa kirjan ohjeista on huiveja, pipoja ja sukkia. Monet ohjeista ovat varsin yksinkertaisia, mutta joukosta löytyy muutama vaativampikin malli. Minun suosikkini ovat nämä kirjoneulelapaset.


Jokaisen neuleohjeen alussa on pieni tarina siitä, miten malli on saanut alkunsa. Niitä on mukava lukea, vaikka itse malli ei niin viehättäisikään. Lisäksi jokaisen ohjeen kohdalla on mainittu vaikeusaste.


Putkihuivi on esimerkki helposta mallista. Näitähän on nähty pilvin pimein eri yhteyksissä, mutta kaunis väritys on varsin inspiroiva.


Kirjassa on aika paljon lapsille tarkoitettuja ohjeita. Kuvassa näkyvän hilkan malli on päähineestä, jota Eva (toinen kirjan tekijöistä) käytti 40-luvulla!


Kirjan nimi lupasi vähän pitsiäkin ja sitä on esimerkiksi näissä rannekkeissa ja huivissa.


Villatakki taitaa olla kirjan ainut isompi vaate aikuisille. Ohjeessa on annettu vain yksi koko, mutta toisaalta siinä on kerrottu, miten ohjetta voi soveltaa eri kokoisille henkilöille. Villatakki on muuten mainio jämälankaprojekti!

Yhteenvetoa sanoisin, että kirja on kaunis katselu- ja tietokirja. Aluksi tuntui, että ohjeet ovat melko vaatimattomia, mutta kirjaa enemmän selatessa nekin alkavat tuntua paremmilta. Ehkäpä yksinkertaiset ohjeet jättävät tilaa omalle luovuudelle!

Tänään minua ilahdutti: Minulla on talviloma! Kirjastosta olen varannut kolme hyvää kirjaa ja aion  lukea ne loman aikana. Tottakai myös puikot suihkivat.

1 kommentti:

  1. Näyttää mielenkiintoiselta kirjalta. Nuo kirjoneulelapaset ovat kauniit.
    Mukavavaa laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista