lauantai 7. helmikuuta 2015

Jacques Cousteau ja lankasydänhaaste

Viime aikoina olen neulonut melko paljon pipoja. Miehelleni niitä onkin syytä tehdä, sillä hänellä on kummallinen tapa kadottaa omansa pitkin maailmaa. Onneksi ne yleensä kyllä löytyvät, mutta siitä huolimatta hänellä on syytä olla useampi vaihtoehto hattuhyllyllä odottelemassa.

JACQUES COUSTEAU
Lanka: Wolle Rödel Sport & Strumpfwolle 61g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Jacques Cousteau (Punaisen sydämen torppa -blogista)

Muistelen, että olisin joskus aikaisemminkin aloitellut tällä ohjeella pipoa, mutta silloin minulla oli ongelmia kavennusten kanssa. Tällä kerralla kaikki sujui hyvin.


Käänteen ansiosta pipo on todella lämmin. Langan olen ostanut Frankfurtista vuonna 2008, jolloin olin siellä ihmettelemässä saksalaisia joulumarkkinoita. 


Tällä mallilla voisin tehdä lisääkin pipoja. Pitäisiköhän seuraavaksi valita punainen väri, sillä sellainenhan sukeltaja Cousteaulla oli niissä telkkariohjelmissa, joita näytettiin kauan sitten.


Tänään minua ilahdutti: Viikon päästä on ystävänpäivä. Sen kunniaksi monet nettilankakaupat ovat alentaneet vaaleanpunaisten lankojen hintaa. Siitä sain idean, että etsin lankavarastostani kaikki vaaleanpunaiset ja pinkit langat. Minä sain omistani tällaisen lankasydämen aikaiseksi:


Aika ihana näky! Olisi tosi hauska nähdä, millaisia sydämiä teidän langoistanne syntyy. Ota haaste vastaan!

13 kommenttia:

  1. Onpa kivan värinen pipo. :) Ja tuo on niin kiva pipo malli! Itse olen tehnyt noita jo vinon pinon! :)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen pipo! Pitäisikin kokeilla mallia miesväelle.

    Hieno sydän- mulla vaan ei löydy vaaleanpunaisia lankoja....

    VastaaPoista
  3. Eipä taida minulta ihan noin paljoa löytyä vaaleanpunaisia lankoja, ne kun tulee neulottua yleensä melkein samantien, kun hankin ne. Pitänee kuitenkin katsoa saisinko omistani kuitenkin edes pienen sydämen aikaiseksi.

    VastaaPoista
  4. Hieno Cousteau-pipo ja kivan näköinen lanka.

    VastaaPoista
  5. Minulla oli eka Cousteau-pipon kanssa sama kavennusongelma ja kesti aikaa ennenkuin seuraavan tein. Jatkossa kavennuksissa ei ollut ongelmia.

    Kivan värinen pipo!

    Teen sydämen , jos löydän sekamelskastani lankoja. :)

    VastaaPoista
  6. Tuo pipomalli löytyy myös minun to do listalla. Näyttää istuvan hyviin. Ehkäpä miehelle tuo malli sopisi.

    VastaaPoista
  7. Tuo on kyllä niin legendaarinen pipo, että se pitää jossain vaiheessa tehdä.
    Otin haasteen vastaan :)

    VastaaPoista
  8. Hieno pipo ja pipon lanka. Miulla on myös ollut tuo pipo suunnitteillaa tosi kauan... varmaan sellaiset 6 vuotta. Ehkä joku kerta laitan sen alulle.

    VastaaPoista
  9. Kivan eloisa pinta pipossa, lanka sopii siihen hyvin. :)

    VastaaPoista
  10. Jokainen mallini mukaan tehty pipo on iloinen asia :-) Kurjaa, että kavennukset aiheuttivat sinulle aikoinaan päänvaivaa. Onneksi tällä kertaa pipo syntyi vaivatta ja valmis tuote tuntuu onnistuneelta.

    VastaaPoista
  11. Moikka! Miun blogissa on siulle haaste.http://neulojanmuistiinpanot.blogspot.fi/2015/02/ilahduta-bloggaajaa-haaste.html

    VastaaPoista
  12. Oikea langanystävänpäiväsydän! Täytyykin penkoa lankavarastojani, saisinko edes pienenpienen sydämen aikaiseksi... ;o)

    VastaaPoista