sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Virkattu poncho

Kuukausi vaihtui ja se tarkoittaa sitä, että silloin on aika laskea, kuinka paljon lankaa on kulutettu/ostettu. Tilasto näyttää ihan hyvältä, sillä myös helmikuussa lankavarasto pieneni hieman (34g!).  Tammikuussahan miinuksia tuli 675g.

Helmikuun ufo on tämä virkattu poncho:

VIRKATTU PONCHO
Lanka: Novita Nalle yht. 209g
Koukku: 4.5mm
Ohje: Novita Syksy 2013, malli 81

Aloitin ponchon teon viime syksynä elokuussa ja nyt helmikuun lopussa sain sen vihdoinkin valmiiksi. Itse virkkaaminen sujui joutuisasti, mutta homma tyssäsi taas viimeistelyyn.


Tällaisen epäsymmetrisen vaatekappaleen käyttö vaatii hieman totuttelua.


Luontevimmalta tuntuu kuitenkin, että tuo tasainen reuna jää selkäpuolelle.


Tykkään kovasti näistä Nalle-langan kummastakin väristä. Punaisesta olen aina tykännyt, mutta vähitellen myös harmaa on alkanut miellyttää.

Päivän kirjavinkki: Avioliittosimulaattori, Veera Nieminen


Kirjan kansikin jo kertoo, että kyseessä on hyväntuulinen, kepeä rakkausromaani. Herkullisinta kirjassa on itäsuomalaisen Ainon kommunikaatiovaikeudet Länsi-Suomessa. Välillä piti oikein ääneen nauraa. Avioliittosimulaattori on Niemisen esikoisteos. Toivottavasti kirjoja on tulossa lisää, sillä tykkäsin kovasti hänen kirjoitustyylistään. Tällä naisella on hyvä huumorintaju.

Tänään minua ilahdutti: Olen opetellut Instagramin käyttöä. Tuntuu kuin aivan uusi maailma olisi auennut! Itse en ole vielä monta kuvaa sinne laittanut (minut löytää sieltäkin nimellä Raitalammas), mutta sitäkin enemmän olen nauttinut muiden kuvista.

8 kommenttia:

  1. Nätti poncho! :) Ja kyllä olen samaa mieltä Avioliittosimulaattorista, minäkin nauroin sitä lukiessani oikeasti ääneen. Monet niistä hauskimmista kohtauksista ja sutkauksista tulivat myös aika yllättäen. Huumori on taitolaji! :)

    VastaaPoista
  2. Hauska poncho! Minäkin tykkäsin Avioliittorimulaattorista. On aina kiva, kun saa nauraa ääneen :D!

    VastaaPoista
  3. Hieno! Epäsymmetriset vaatteet on jotenkin ihanan mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
  4. Kaunis poncho. Minäkin luin tuon kirjan ja nauroin ääneen lukiessani :D

    VastaaPoista
  5. Onpa kivan mallinen kaksivärinen poncho :)

    VastaaPoista
  6. Minusta tuo poncho on tosi kiva!

    VastaaPoista
  7. Kiva poncho ja värit sointuvat kauniisti yhteen.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista