lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesäarvonta!

Mieheni oli työmatkalla rapakon takana ja hän toi minulle tuliaiseksi neljä käsityölehteä. Eipä neuloja voi kyllä parempaa tuliaista toivoakaan. Kaiken lisäksi suuresta valikoimasta hän oli onnistunut valitsemaan varsin laadukkaan lehtinelikon.


Minä olen vain liikkeissäni niin nopea, että olin ehtinyt hankkia kyseisistä lehdistä kaksi jo aikaisemmin. Sitähän mieheni ei voinut mitenkään tietää. Niinpä ajattelin ilahduttaa teitä kesäarvonnalla. Palkintoina ovat seuraavat lehdet:


Palkinto 1: Noro Knitting Magazine Spring/Summer 2013 (lehden malleja voit käytä kurkkaamassa mm. täältä)


Palkinto 2: Interweave Knits Summer 2013

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Kerro, mikä on ollut hauskinta, mitä olet tänä kesänä tehnyt. Kerro myös kumman lehden haluaisit voittaa.

Kommentoimalla saat yhden arvan. Jos liityt lukijaksi tai olet jo lukija, niin saat toisen arvan. Kolmannen arvan saat kertomalla arvonnasta blogissasi.

Onnena matkaan! Osallistumisaikaa on ensi lauantaihin eli heinäkuun 6. päivään asti.

Tänään minua ilahdutti: Kävin lankakaupassa ja käytin synttärilahjaksi saamani lahjakortin (melkein kokonaan) näihin ihanuuksiin:


Kuten kuvasta näkyy, niin keltaisesta langasta (Malabrigo Rios) on hyvää vauhtia valmistumassa jo neule.

56 kommenttia:

  1. minnaorvokki mukana kolmella arvalla!

    Hauskinta mitä olen tehnyt tänä kesänä; Juhlinut, juhlinut ja juhlinut; on ollut kahdet nelikymppiset ja kahdet viiskymppiset sekä ylioppilasjuhlat. Vielä olisi tulossa ainakin yhdet tuparit :)

    VastaaPoista
  2. Kanaemo mukana arvonnassa :)Hauskinta on ollut seurata viimesyksynä keräämieni kukkien siementen kasvua :) juuri kävin istuttamassa isompiin ruukkuihin samettikukan ja krassin taimia. Kädentaitoa tämäkin ja onnistumisen iloa! ja kukkia odotellessa istutaan tekemässä käsitöitä, tottakai!! Mukavaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Mukana kahdella arvalla ja tavoittelen palkintoa 1.

    Tähän asti hauskinta on ollut piknik meren rannalla ihanien ystävieni kanssa. Monta hauskaa kokemusta on toivottavasti vielä edessä kun kesäloma alkaa. :)

    VastaaPoista
  4. Olen miettinyt, pitäisikö minun alkaa katsella englanninkiellisiä neulelehtiä, jos saisin enemmän haasteita niillä lehdillä.

    Numero kaksi kiinnostaa ja katsoinkin jo netistä, mitä lehti sisältää.
    http://www.knittingdaily.com/blogs/interweaveknits/archive/2013/04/22/interweave-knits-summer-2013.aspx

    Hauskaa kesällä? Hauskinta on tavata ystäviä heidän kesälomillaan, kun arkena ei oikein ehdi.

    Osallistun kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Tuo Noro-lehti kiinnostaa.
    Hauskaa kesällä: tänä kesänä yöpyöräily

    VastaaPoista
  6. Ihana mies sinulla. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla, Noro-lehden ottaisin, jos voitan, se toinen minulla jo on. Hauskinta tänä kesänä piknikit rannalla.

    VastaaPoista
  7. hauskinta tähän mennessä että suurin osa matoista on pestynä, ei vielä kaikki mutta voiton puolella ollaan. pesty järvivedellä, muttei järvessä eikä laiturilla.
    Kumpikin leti näyttää kiinnostavalta

    VastaaPoista
  8. Kylläpä sulla on ihana mies!

    Jos palkinto osuisi kohdalleni, kumpi tahansa lehti käy :)

    Toivottavasti hauskin yksittäinen tapahtuma on vielä edessä, mutta noin niinkuin yleisesti on sanottava että ihaninta tänä kesänä on ollut kantaa massussaan pientä ihnmistä :)

    Ja kahdella arvalla ollaan mukana :)

    VastaaPoista
  9. Hauskinta on tähän mennessä ollut reissu maalle ihan vaan muutaman lankakaupan kautta;)

    Terkuin Mammukka Neulomosta kahella arvalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, Noro lehti kiinnostaa enempi.

      Poista
  10. Kahdella arvalla mukana ja tuon Interweave Knitsin ottaisin mieluummin kuin Noron.

    Kaikkein mukavin tekemäni juttu tänä kesänä on ollut varmaankin oikeastaan ihan ensimmäisenä lämpimänä päivänä pihalla touhuaminen. Laitettiin paviljonki kuntoon, leikittiin lasten ja koiran kanssa ja siinä sivussa tehtiin vähän puutarhatöitäkin. Se oli mukavan rento päivä.

    VastaaPoista
  11. Oikeestaan minulla ei ole ollut mitään oikein hauskaa vielä tänä kesänä, paitsi että olen voittanut aika monessa arvonnassa ja se on kyllä piristänyt oikein mukavati, hihi.
    Noro -lehteä haluaisin kovasti, mutta kyllä tuo toinenkin varmaan on mielenkiintoinen. Kolmella arvallahan niitä on yritettävä omaksi =)

    VastaaPoista
  12. Hauskinta on tällä hetkellä että olen siivoamassa varastoa ja sieltä olen saanut raikattua jonnin joutavaa roinaa pois ja että saan tilaa matonkuteilleni, joita on kertynyt silloin kun kudoin paljon. Tietysti matka siskon luona Ilomantsissa oli kiva reissu myöskin.
    Noro-lehti kiinnostaa ja liityin lukijaksi, olen jo pitkään seuraillut sivujasi muutenkin.

    VastaaPoista
  13. Hauskinta on tällä hetkellä se et saan opetella uusia taitoja vaikkakaan ne eivät liity neulontaan . Neulerintamlla on plääh jatkunut jo jonkin aikaa...kyllä se kipinä vielä löytyy....
    Kesä menee töitä tehden joten nautin jokaisesta vapaa päivästä olkoonkin päivä vaikka sateinen ....
    Lukenut olen blogiasi jo pitkään ,en vaan muista olenko kirjautunut jo aiemmin lukijaksesi nyt sen tein kuitenkin ...=)


    Mukana olen kahdella arvalla ja Interweave Knits Summer 2013 kiinnostaa

    Hyvää Kesää sinulle !

    VastaaPoista
  14. Tässä kesässä on ollut se parasta että vuoden verran olen asunut maaseudulla ja alkaa pikkuhiljaa jo kaikki muuttolaatikot olla purettu.kahdella arvalla mukana ja tuota kakkos lehteä tavoittelen.

    VastaaPoista
  15. Minulla on varmaa hauskin vielä ehkä on vasta tulossa unikeonpäivänä sillä silloin on 50 vuotta kun söimme meidän hääkakkua :) varmasti nytkin on jotain kivaa tiedossa. Minulla ei ole kumpaakaa lehteä, kumpikin käy ehkä Noro on ykkösenä minulla. yksi arpa

    VastaaPoista
  16. Heitän arvan Noro-lehden puolesta. Hauskinta on ihan arkisesti ollut istua pihalla lämmössä kutomassa ja lukemassa teekupposen kanssa. Ihanan rentouttavaa!

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukaan! Etenkin tuo noro-lehti vaikuttaa mielenkiintoiselta.
    Kesässä hauskinta tähän mennessä on ollut uiminen lasten kanssa. Myös meidän 1,5-vuotias tyttö on jo melkoinen vesipeto, isoveljistään nyt puhumattakaan. :D

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana palkinnon 2 arvonnassa.
    Hauskinta, mitä olen kesällä tehnyt tähän mennessä on varmaankin prinsessapäivä, jonka järjestimme ystäväni kanssa Madeleinen häiden kunniaksi. Kuppikakkuja, vaahtokarkkeja ja muuta prinsessamaisuutta loistavassa seurassa. (:

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana. Hauskinta on tänä kesänä ollut se, että olen voinut tarjota pienille lastenlapsille oikean puuhamaan täällä maalla. Oikeasti heistä näkyy se kuinka nauttivat eläimistä, traktoreista ja peltotöistä. Heti kun puhumaan oppivat on ensimmäiset sanat pihaan tullessaan: "mummun, papan lemmiä kattoon avettaan". Tietystikin tästä kesästä on nautittu kun on lämmintä ollut ja sadettakin sopivasti. Oma loma vielä edessä.

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukaan arvontaan ja Interweave Knits olisi kiinnostavampi lehti.

    Hauskinta tänä kesänä on ollut, kun sain käydä vastaanottamassa stipendin gradustani.

    VastaaPoista
  21. Hauskinta on tänä kesänä ollut se, että olen voinut opetella juoksemista. Kolme kilometriä jo jaksan, vauhti tosin ei päätä huimaa.

    Noro-lehti kiinnostaisi ehkä enemmän.

    Silmukka Neulomosta

    VastaaPoista
  22. Hauskinta on ollut se, että sain ystävältäni ison pussin sekalaisia violetteja ja vihreitä puuvillalankoja ja tein niistä itselleni kauniin puseron.

    Lehdistä kiinnostaa ihan kumpi vain. Kumpaakaankaan en juuri ole tutustunut, mutta mielelläni tutustuisin.

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukana, ja lehdistä kelpaa kumpi vain. =)

    Hauskinta tässä kesässä on ollut vihdoinkin alkaa viihtyä pihatöiden parissa, se on ihan ihmeellisen terapeuttista touhua, ja ihan loppumaton sarka.

    VastaaPoista
  24. Ehdottomasti hauskinta tähän mennessä on ollut koko perheen uimareissut, mikäs sen ihanampaa kuin ne pienet kirkkaat silmät vesileikkien tuoksinassa. Ja tietysti aamu- ja iltakahvit parvekkeella kutimien kera.
    Jos onni suosii, niin Noro-lehden haluaisin ja kahdella arvalla olen mukana.
    kesäterveisin Minttuliini neulomosta

    VastaaPoista
  25. Uiminen on tähän mennessä vissiin ollut mukavinta, kun en vielä kesälomallakaan ole.
    Jos voisin valita, niin Noro-lehden ottaisin ehkä mieluummin, mutta kyllä toinenkin kelpaisi:)

    VastaaPoista
  26. Parasta tässä kesässä on ollut aivan tavallinen kiireetön arki kotona, jota on välillä maustettu mm. uintireissuilla tai jäätelöllä.
    Interweave Knits Summer 2013 -lehteä tavoittelen yhdellä arvalla.
    -Virpi.N-

    VastaaPoista
  27. Hauskinta tässä kesässä on ollut osallistuminen Tour de Sock sukkakisaan. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  28. Tour de Sock on minustakin ollut hauskinta tänä kesänä. Toinen kiva juttu oli sukulaisten tapaaminen juhannuksena veljen synttäreillä. Osallistun yhdellä arvalla, IK kiinnostaa enemmän.
    PirjoK

    VastaaPoista
  29. Minä tein kihausreissun viikkoa liian aikaisin. Tuota Noroa himoitsen yli kaiken

    VastaaPoista
  30. Hauskinta tähän saakka tänä kesänä on ollut odottaa kesäloman alkua: enää kaksi työpäivää ja sitten! Mukana kahdella arvalla, Noro kiinnostaa.

    VastaaPoista
  31. Hauskinta kesässä...hmmm....tuoreet mansikat ja yleenä kaikki uusi sato....valoisat yöt...helppo lähteä liikenteeseen, kun ei tarvitse turkkeja pukea..siinä muutamia. Jos voittaisin, niin nro 2 olis ehkä omempi.

    ievuska

    VastaaPoista
  32. Hauskinta on ollut kesälomailu!
    Kolmella arvalla mukana, molemmat lehdet käy.

    VastaaPoista
  33. Hauskinta ja mukavinta oli käynti ruotsissa,sukulaisia tapaamassa.Myös eilinen tervahaudan polttamisen näkeminen on mahtavaa.Arvontaan mukaan yhdellä arvalla,kumpikin lehti mielenkiintoinen.
    Tyttik.

    VastaaPoista
  34. Hauskinta tänä kesänä tulee varmasti olemaan viikonloppureissu Tukholmaan parin viikon päästä.

    Mukana kolmella arvalla ja tavoittelen lehteä nro 2.

    VastaaPoista
  35. Kylläpä sinulla on ihana mies.
    Kahdella arvalla olen mukana.Kumpikin palkintoa käy
    Hauskinta kesällä tähän mennessä on ollut juhlinta. yhdet 50-vuotisjuhlat ja 2 ylioppilasjuhlat on ollut. Hauskaa oli myös juhannuksena caravanystävien kanssa.

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa kumpaa lehteä tahansa.

    Yksi hauska juttu oli se, että saimme pihakeinun ulos. Viime kesänä emme ehtineet sateiden takia.

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla lähden mukaan ja kumpi tahansa lehdistä olisi ihana. Hauskinta tässä kesässä on ollut se, että lapsi ilostui valtavasti sorsapoikueen tarkkailusta, sorsat kun olivat niitä city-mallisia eli hyvin kesyjä.

    VastaaPoista
  38. kahdella arvalla mukaan! ehkä ylempi lehti kiinnostaa enemmän, tai oikeestaan molemmat näyttää yhtä mielenkiintosilta! :) tän kesän paras päivä oli viime keskiviikko, oltiin Rock the Beachissa. Näin kaveria jota en ollu nähnyt piiiiitkään aikaan, ja opiskelukaveria myös, ja sit yks kaverinkaverinkaveri liitty seuraan ja hän sitten johdatti meijät kattomaan Green Dayn keikka kolmannessa rivissä, aivan loistavaa! Täydellinen päivä<3
    -Repsu

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana :O)
    Ei väliä kumpi lehti, koska molemmat ovat uusia tuttavuksia.
    Hauskinta tänä kesänä?
    Ehkä ihan vain tylsästi mökillä moottoriveneellä ajelu perheen kanssa illalla klo 22 pienessä vesisateessa ja samalla muisteltiin, kun lapset olivat pieniä, että mitä tapahtui missäkin saaressa ja missä on uitu ja paistettu makkaraa, eikä kiirettä minnekään :)

    VastaaPoista
  40. Kahdella mukana... Hauskinta on tähän mennessä varmaan ollut viikonloppuinen vanhojen autojen ajo, jossa olimme koko perheenä mukana Minillä vuodelta 64. :D

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukana. En ole vielä onnistunut saamaan "noro"virusta, joten mieluumin Interweave Knits, jonka mallit ainakin pikavilkaisulla ovat enemmän tyylisiäni. Kesän hauskin tekeminen taisi olla viikonloppuinen vesisota miehen ja muksun kanssa. Epäreilua, heillä oli vesipyssyt, mulla vain vesipalloja jotka eivät edes räjähtäneet...

    VastaaPoista
  42. yhdellä arvalla mukana. Nypläyskurssi kankaanpäässä on ollut hauskinta toistaiseksi.

    VastaaPoista
  43. Onnekas sattuma meille! :) Kahdella arvalla kokeilen onneani ja minulle kelpaisi lehdistä kumpi vain. Minun kesässäni on tähän mennessä hauskinta ollut Semmareiden rekkakonsertissa.

    VastaaPoista
  44. Pakko tulla myöskin mukaan tyrkylle. Mukavinta kesässä on ollut istua illalla nuotiolla, nauttia hiljaisuudesta ja neuloa lapasia valoisassa kesäyössä.

    Terveisin,
    Sammakko

    VastaaPoista
  45. Tähän mennessä hauskinta on ollut loman aloitus.. Nyt se hauskuus sitten alkaakin ;)

    Kummatkin lehdet on uusia tuttavuuksia, ihan sama kumman saan jos sattuisin voittamaan.

    VastaaPoista
  46. Ylivoimaisesti parasta tässä kesässä on koiranpentu!

    Kumpikin lehti on varmasti tosi kiva.

    VastaaPoista
  47. Ylivoimaisesti hauskinta mitä olen tänä kesänä tehnyt on veneretki tuttavan veneellä. Monta hauskaa hetkeä on kuitenkin vielä toiveissa tälle kesää. Interweave Knits Summer 2013 on lehtitoiveeni, pikaisen Ravelry vilkaisun perusteella se sisältää todella houkuttelevia neuleita.

    VastaaPoista
  48. Mukavinta on ollut lankojen luonnonvärjäyskurssi, sellaiselle täytyy päästä uudestaan! Kumpikin lehti vaikuttaa hyvältä, ehkä Noro kiinnostaisi hieman enemmän.

    VastaaPoista
  49. Oletpa laittanut pystyyn mukavan arvonnan! Osallistuisin kumman tahansa lehden arvontaan kahdella arvalla: olen blogisi lukija Blogilistan kautta. Tähän mennessä hauskinta mitä olen tänä kesänä tehnyt on se, että olen saanut viettää enemmän aikaa äitini kanssa kun hän tuli meille kyläilemään.

    VastaaPoista
  50. Hauskinta oli kun pääsin taas jokakesäiseen tapaan käymään Itä-Suomessa samanhenkisen ystäväni luona.
    Kolmella arvalla osallistun tuon alemman lehden arvontaan.

    VastaaPoista
  51. Hauskinta taisi olla tyttäreni yo- juhlat. Päivä oli onnistunut koko kevään stressaamisen jälkeen.
    kokeilen onneani ekan lehden toivossa.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  52. Retki lapsen kanssa lemmikkipuistoon on tähän mennessä ollut hauskinta. Jos voittaisin, haluaisin mieluummin lehden nro 2.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Ehdottomasti hauskinta mitä olen tänä kesänä tehnyt on naimisiin meno, vajaat kolme viikkoa sitten. Noro kelpais kyllä, kiva, että vielä ehdin : kaksi arpaa, kiitos! Hyvää heinäkuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  54. en tiedä ehdinkö enää mukaan... blogisi on ihan tämän päivän löytö ja samoin tein liityin bloggerin kautta vakiolukijaksi. tämän kesän hauskinta on ollut "seuraneiteily" ekaluokkalaiselle veljentytölle eli keksitty kivaa tekemistä askartelun, piirtelyn ja käsitöiden merkeissä vanhempien ollessa töissä. noro-lehti vaikuttaisi kivalta ja kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista