keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Virkkuukoukun hurmaa

Virkkausinto on kummallinen ilmiö. Se nimittäin aktivoituu joka kevät ja kesällä se taitaa olla hurjimmillaan. Mullakin lopahti hetkeksi into keskeneräisten töiden valmiiksi saamiseen ja sen sijaan kaivelin virkkuukoukut esille. Langaksi valitsin vironvillojen jämiä ja käsinvärjättyjä villalankoja, jotka olen löytänyt kirpputorilta kauan sitten.


Näitä kirpparikeriä mulla on vaikka kuinka monta. Niitä nimittäin myytiin hintaan 0.80e/kerä!

Tarkoituksena on jälleen kerran tehdä torkkupeitto. Tällaisen keon olen jo saanut aikaiseksi:


Mulla on nykyään koko ajan käsilaukussa koukku ja kerä lankaa, sillä näitä on niin kätevä tehdä, kun tulee pieni odotteluhetki jossakin. Töissäkin olen virkannut näitä tauoilla. Tällä kertaa en tee isoäidinneliöitä, vaan tallaisia hieman tiiviimpiä versioita. Mallin nimi taisi olla "Maalitaulu".


Peiton kokoa en ole sen tarkemmin miettinyt. Teen ensin palasia niin kauan kuin huvittaa ja sitten katsotaan, mitä niistä saa aikaiseksi.




Päivän kirjavinkki: Onnen koukkuja, Grégoire Dalacourt


Tämän kirjan valitsin luettavaksi, koska takakannessa sanotaan, että kirjan päähenkilö on keski-ikäinen lankakauppias. Eihän lanka-aiheista kirjaa voi sivuuttaa. Kaiken lisäksi kyseinen henkilö bloggaa käsityöaiheista. Täydellistä! Jos totta puhutaan, niin nämä kaksi tosiasiaa ovat kyllä sivuseikkoja tässä kirjassa. Pääteemana on ison lottovoiton saaminen ja miten se vaikuttaa kirjan henkilöiden elämään. Kirja on melko ohut, joten se sopii hyvin välipalalukemiseksi. Tosin kirjaa ei kannata aliarvioida ohuuden perusteella, sillä sisältö antaa paljon ajattelemisen aihetta.

Tänään minua ilahdutti: Kuulin radiosta hauskan sanonnan ihmiselle, joka on hiemän hölmö: "Hänellä taitaa olla pölyä hattuhyllyllä".

16 kommenttia:

  1. Minä olen edellisen blogini aikaan tehnyt samanlaisista neliöistä peiton, ja mietiskelin silloin, että noillakin neliöillä on varmaan joku nimi. Kiva siis nyt tietää, että ne ovat maalitauluja.

    VastaaPoista
  2. Saitpa todella halvalla lankoja. Ja kivoja nuo lappusesi !!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjavinkistä, laitan heti listalleni! :)

    VastaaPoista
  4. Onpas tutunmallisia paloja. Virkkailen itse samanlaisia sukkalankojen jämistä. :)

    VastaaPoista
  5. Oi. Ymmärrän hairahduksen keskeneräisten valmiiksi saattamisen tieltä. Itse yritän vielä pinnistellä hetken vaikka tuo kevätaurinko kyllä uhkaavasti yrittää innostaa aloittelemaan uusia asioita.. Komppaan edellisiä kommentoijia, ja lisäksi hauska tuo ilahduttanut sanontakin.. =)

    VastaaPoista
  6. Oi miten kaunis peitto lappusista päätellen on tulossa :).
    Kiitos kirjavinkistä ja osuvan sanonnan kertomisesta.

    Hyvää Pääsiäisenaikaa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kirjavinkistä! Kivoja lankoja olet sinäkin löytänyt kirpparilta. Minä olen myös muutaman kerran löytänyt lankoja, etenkin keltaiset ja kaikki punasävyiset ovat ottaneet silmiini, joten niitä on jo hieman varastossa.

    Kiva tuo tapasi kertoa, mikä on ilahduttanut!

    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Nuo langat ovat kuin itsevärjättyjä. Sinisen sain aikanaan värjättyä sinipuulla ja tuollaisen oranssinpunaisen krapilla. Oletko varma, ettei kerät ole kasvivärjättyjä ja itsekerittyjä? Pese ainakin varoen. Ihanaa Pääsiäisen aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  9. Tuolla "tyylillä" en olekkaan tehnyt täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
  10. Täällä yks virkkaushöynähtänyt myös... Hyvää Pääsiäistä, annan koukun suihkia!

    VastaaPoista
  11. Todellinen lankalöyty =) Mielenkiinnolla jään odottamaan miten kaunis peitto näistä aikanaan tulee.

    Mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä =)

    VastaaPoista
  12. Jälleen hauska kirjavinkki! Pitäisköhän lukea. Vain lottovoitto puuttuu...
    Hauskaa Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  13. Kivan näköisiä lappuja siellä,pitääkin etsiskellä tuon mallin ohje jospa yrittäisin minäkin tehdä tuollaisia :)Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  14. Kauniin mallinen lappunen ja ihanan värisiä lankoja.
    Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  15. Totta, minullakin sukankutominen loppui kuin seinään ja alkoi virkkaus taas viehättää. Tuo tilkkumalli on kyllä kiva, yksinkertainen mutta silti tyylikäs. Minulla on vähän isommasta maalitaulusta tekeillä tyynynpäälliset.

    VastaaPoista