keskiviikko 31. elokuuta 2011

Postin tuomaa

On sellaisia päiviä, jolloin postilaatikkoon ei tule mitään kivaa ja sitten on päiviä, jolloin laatikko pullistelee ihanuuksia. Tällä viikolla on ollut hyviä postipäiviä. Ensinnäkin sain Seijalta paketin, koska onnistuin bongaamaan tasaluvun hänen blogissaan. Palkinnoksi sain villalankaa ja pinssin. Tuollaisen pinssin olen aikonut ostaa itsekin joltakin messuilta, mutta jostain syystä se on jäänyt hankkimatta. Siksi olenkin tosi iloinen tästä palkinnosta!


Tuon langan saatuani, tuli heti mieleen, että olisiko nyt vihdoinkin aika ruveta värjäämään Kool Aid -jauheella. Mulla on ollut muutama pussi jemmassa jo viisi vuotta, mutta en ole vaan saanut niillä vielä mitään tehdyksi. Seijalta saamani lanka olisi jo valmiiksi vyyhditettynä...

Kauneimmat Käsityöt -lehti tuli yllättäin jo eilen. Ensimmäisillä selailukerroilla silmiin ei osunut mitään, mitä olisi ihan pakko toteuttaa, mutta ihan kiva lehti se silti on. 


Aikaisemmin en ole ollut erityisen ihastunut keltaiseen väriin, vaikka aika kaikkiruokainen värien suhteen olenkin. Nämä neuleet näyttivät kuitenkin ihanan pirtsakoilta kaikkien tummien värien keskellä.


Eikä oranssikikaan yhtään hullumpi ole...


Todennäköisimmin toteutan tämän huivin jossakin vaiheessa, sillä tässä on käytetty tekniikkaa, jota en ole aikaisemmin kokeillut.


Tänään minua ilahdutti: Sain vihdoinkin ommeltua napit virkattuun jakkuun. Jakusta ei tosin tullut ihan sellainen kuin olisin toivonut, mutta onpahan ainakin valmis! Kävin juuri tyttären kanssa ulkona kuvaamassa tätä aikaansaannosta ja seuraavassa postauksessa sitten näette, millainen siitä tuli. 


5 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja. Itse en nähnyt tuota uutta lehteä vielä tänään Prisman lehtihyllyssä!

    VastaaPoista
  2. Oranssista oon pitkään tykännyt, mutta keltainen on ollut mielestäni lasten väri. Nyt kuitenkin ilolla toteutan itselleni Huldan takkia keltaisesta langasta. Piristää syksyä ihmeesti.

    Niin ne värimieltymykset muuttuu.

    VastaaPoista
  3. Onnea voitosta !
    Odottelen kuvia valmistunesta neuleestasi :)

    VastaaPoista
  4. Ihanasti kuvattu.
    Hyvää viikonloppua sinulle. Siitä vaan kokeilemaan kuinka väri tarttuu.

    VastaaPoista