perjantai 17. kesäkuuta 2011

Olen virkannut ahkerasti

Kesäisin aika monelle tulee virkkaamismania ja niin tapahtui myös minulle. Sitä paitsi tuntuu siltä, että mun virkkaukset valmistuu nopeammin kuin neuleet, joten ne ovat mainioita KYHäilyjä. Kesälomalla kun ollaan, niin en jaksa pingotella ja niinpä mun virkkaukset suoristuivat tänään silitysraudan voimalla.


Noi punaiset ovat lasinalustoja, joita on yhteensä kuusi (kuusi KYHiä siis!!!). Ensin ajattelin, että eihän tuollaisilla tee yhtään mitään, mutta koska valitsin väriksi punaisen, niin niitä voi käyttää glögimukin alusena. Kas näin:


Ja jotta kaikki uskoisivat, että niitä todellakin on kuusi, niin tässä vielä yksi todiste.

LASINALUSET KYH#13,14,15,16,17,18
Lanka: Novita Kotiväki yht. 37g
Koukku: 2.5 mm
Ohje: Kodin Pellervo (hieman muokattu ohjetta)

Joskus kauan sitten voitin eräästä blogiarvonnasta kultaista lankaa, jolle en ole keksinyt aikaisemmin mitään käyttöä. Nyt päätin sitä kokeilla ja lopputuloksena syntyi tällainen liina.

KULTAINEN LIINA KYH#6
Lanka: Lammy Lurex 18g
Koukku: 2mm
Ohje: Lahja-aitta nro 2, malli 1
Lopputulos on oikeastaan ihan kiva, vaikka etukäteen vähän epäilinkin, että lopputulos olisi mauton. Itse asiassa ostin tänään hopeista virkkauslankaa, joten kimalletta on luvassa lisääkin.

VIHREÄ LIINA KYH#5
Lanka: Schoeller&Stahl Häkelspass 24g
Koukku: 2 mm
Ohje: Lea virkkausideoita nro 3, malli 30
Tämä vihreä liina voisi sopia hyvin mökin olohuoneen pöydälle. Pöytä on tosin sen verran pitkä, että näitä voisi olla kaksi samanlaista. Jos en millään keksi lisää KYH-töitä, niin tässä voisi olla yksi idea.

Tänään minua ilahdutti: Etsin useasta kaupasta kesäistä tarjotinta mökille, mutta sopivaa ei löytynyt. Kun lopuksi piipahdin vielä kirpparille, niin siellähän se tarjotin jo odottelikin minua!

9 kommenttia:

  1. Onpa hienoja liinojaja lasinalusia! Ahkerana olet ollut!

    VastaaPoista
  2. Hienoja liinoja ja lasinalusia! Ne vain ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  3. Kauniita liinoja kauniita lasinalusia:) Voi kun minäkin osaisin virkata tuollaisia!

    VastaaPoista
  4. Kauniita liinoja. Ja kirpparilla on vaikka mitä mukavaa.....:)))

    VastaaPoista
  5. Upeita liinoja, viherryn ihan kateudesta! :D Pitääkin kaivaa virkkuukoukku esille ja ryhtyä hommiin.

    VastaaPoista
  6. Olipas runsas liina tarjonta, ja kauniita kaikki !
    Toivottavasti aloittelevalle mökkeilijälle tulee lämmin kesä :)
    Mukavaa mökkeilyä, kyllä tämä on ihanaa elämää :))

    VastaaPoista
  7. Oikein pirteitä virkkauksia! Se on kyllä totta, että virkkaustyöt on hyvää kesäpuuhastelua, silloin ei aina tee mieliä pitää villalankaa käsissä.

    VastaaPoista