maanantai 18. huhtikuuta 2011

Väliaikatietoja

Pakko oli tulla ilmoittamaan, että kyllä minä olen vielä maisemissa, vaikka aikamoista hiljaiseloa olenkin pitänyt. Tähän on yksinkertaisesti syynä se, että mitään valmista näytettävää minulla ei ole (eikä taida vähään aikaan tullakaan...). Olen nimittäin viime aikoina innostunut tekemään kahta ikuisuusprojektia; peittoa isoäidinneliöistä ja tunikaa jämälangoista.


Jo edellisessä postauksessa oli juttua siitä, että teen sukkalangan jämistä erilaisia neliöitä. Itse asiassa mulla on neliöitä myös Nallesta ja Dropsin Delightista, mutta aktiivisimmin teen tällä hetkellä noita muovisessa laatikossa olevia neliöitä. Niihin olen käyttänyt Seiska Veikan kirjavia jämiä.


Ruuduista tulee kivan näköisiä. Ainut ongelma on se, että Seiska Veikan paksuus vaihtelee aivan mielettömästi; vaikka kerroksia on yhtä monta ja koukku on takuulla sama, niin ruuduista tulee ihan eri kokoisia. Ehkäpä ruutuja pingottamalla tästäkin selvitään. Tavoitteena on nimittäin saada näistä palasista reilun kokoinen torkkupeitto aikaiseksi.

Helmikuussa leikin olevani lankametsässä lankoja poimimassa. Keräsin koriin lankoja, joista oli tarkoitus tehdä räsymattotunika. Tämä työ on edennyt vasta hieman:


Yllättävän hidasta hommaa, kun teen vain kaksi kerrosta aina samalla langalla. On aika luovaa hommaa ottaa korista lankoja satunnaisessa järjestyksessä. Vaikka värejä on aika runsaasti, niin lopputuloksesta ei taida tulla ihan mahdoton. Valmistumisajankohdasta ei ole vielä tietoa, sillä koko ajan keksin uusia projekteja.

Tänään minua ilahdutti: Tytärkin on seurannut aika tarkasti vaalituloksia ja hän on ihmetellyt Perussuomalaisten menestystä. Kun hän lähti ulos koiran kanssa, niin hän sanoi: "Täytyy varoa, jos ulkona tulee vaikka persuja vastaan!" Hassu tyttö!

7 kommenttia:

  1. No jo sulla on tilkkuja tehtynä.
    Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  2. Räysmättotunika näyttää herkulta!
    Aikamoinen määrä on myös tilkkuja. Jos keksit nopean tavan niitä yhdistellä niin vinkkaathan? Mulla jää noi aina kesken sinä yhdistämisvaiheessa...
    Ikävä kyllä - Ihalaiska vei kaikki "sun" väriset mut kyl niit lisää saadaan. Toukokuussa sitten:-)

    VastaaPoista
  3. Hieno pino tilkkuja jo valmiina! Raitatunika on värien puolesta ihanan herkullinen. Kiva nähdä millainen se on sitten valmiina.

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollut ahkerana. Ihania neuleita ja virkkauksia.

    VastaaPoista
  5. Tuosta tunikasta tulee upea, tiedän. Ja paljon olet paloja tehnyt. On hyvä tehdä välillä näitä pitkäkestoisia hommiakin.

    VastaaPoista
  6. Sinullahan on jo iso pino tilkkuja.
    Aurinkoista kevättä ja hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa Pääsiäistä Sinulle ja Rakkaillesi

    VastaaPoista