sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Hippimuotia?

Olen ahkerasti siivonnut työhuonettani. Erityisesti olen keskittynyt käsityölehtien ja -kirjojen järjestelemiseen. Aika monta vuosikertaa joutui kierrätykseen ja siitä huolimatta hyllyt pursuavat edelleen käsityöohjeita. Ennen kuin heitin mitään pois, niin tutkin tietysti tarkasti, että mitään käyttökelpoista ei joudu vahingossa roskiin.

Tällä hetkellä isoäidinneliöt ovat suurta muotia. Siksi olikin hauska löytää Suuri Käsityölehti vuodelta 1993. Kannessa oli virkattu pusero, jossa tekstinä oli "Virkkaa hippipusero".


Jostain syystä tuota hippi-sanaa ei tällä hetkellä käytetä isoäidinneliöiden yhteydessä. Tuon pusero voisi muuten ihan hyvin toteuttaakin; leveyttä on hieman liikaa, mutta muuten se on todella kivan näköinen.


Samassa lehdessä olevan laukunkin voisi tehdä:


Itse asiassa minulla on erilaisia neliöitä jo jemmassakin. Sukkalangoista tehtyjä neliöitä olen säilönyt tällaiseen lasipurkkiin.


Aikamoinen läjä niitä onkin jo kertynyt. Kovin tarkkaa suunnitelmaa näiden käytöstä minulla ei vielä ole, mutta kyllä niistä aikanaan jotakin valmistuu.




Tänään minua ilahdutti: Laskin langankulutukseni maaliskuun osalta. Lankoja on tullut hankittua reippaanlaisesti ja toisaalta valmiita töitä on valmistunut vähän. Onneksi olen myynyt/lahjoittanut lankaa sen verran, että maaliskuussa lankavarasto on paisunut "vain" 1053g. Tarkoitus oli kyllä joka kuukausi saada lankavarastoa pienemmäksi, mutta puolustukseksi voin sanoa, että koko alkuvuoden osalta olen 53g miinuksen puolella! Kyllähän sekin ilahduttaaa...

8 kommenttia:

  1. Ja eikun virkkaamaan neliöitä, puseroon ja laukkuun ja mihin vielä.... Minullakin on tuo lehti. Sinulla on iso pino valmiina neliöitä, siitä on hyvä aloittaa.

    VastaaPoista
  2. Tuohan oli hyvä idea virkata kaikki sukkalangat loput neliöiksi! Kiitos, taidampa alkaa tekemään niin:) Minulla on kasa ohuita sukkalangan jämiä tuolla. Kun vaan aika aina riittäisi kaikkeen mitä haluaa;)
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Hauska käyttöidea isoille lasipurkeille :)

    VastaaPoista
  4. Ei muuta kun tilkut ojennukseen ja kevätlaukuksi ;)

    VastaaPoista
  5. Kauniita isoäidinneliöitä! Tuo lasipurkki onkin oiva säilytyspaikka niille, pysyvät varmasti tallessa:) Näinhän se on että muoti kiertää: ennen pitkää samat ideat aina tulevat takaisin.

    VastaaPoista
  6. Ihania neliöitä, kiva malli, en ole tuollaiseen ennen törmännytkään (ihan perusmummonruudut vain tiedossa mulla). Samoin nuo Regian raitasukat olivat niin kauniit, että heti piti googlettaa tuo lanka...

    VastaaPoista
  7. Onpas kiva säilöntä idea! Ja neliöt on upean värisiä!

    t.Paula

    VastaaPoista