sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Jotain tarttis tehrä!

Seurasin kesäkuussa muiden bloggaajien KYH-seikkailuja (kesäkuun alusta piti joka päivä aloittaa jokin uusi käsityö juhannukseen asti). Koko homma näytti ihan hauskalta, mutta minulla ei silloin ollut vielä blogia, joten en sitten kuitenkaan osallistunut siihen. Ehkäpä oli ihan hyväkin juttu, että KYH jäi väliin, sillä keräsin tänä aamuna keittiön pöydälle kaikki keskeneräiset työni (voi kyllä olla, että jostain löytyy lisääkin).

 

Keskeneräisiä töitä on kaiken kaikkiaan 14!!! Kaikkein hulluinta on, että vasemmassa yläkulmassa olevasta neuletakista puuttuu vain vetoketju. Kun sain neuleen valmiiksi, niin juoksin kauheaa vauhtia ostamaan vetoketjua, jotta ehtisin ennen kuin kauppa menee kiinni. Sain vetoketjuni, mutta sen ompelu on kestänyt nyt n. kolme vuotta...

Blogin yhtenä tarkoituksena on, että saisin jonkinlaista tolkkua näihin keskeneräisiin töihini. Itse asiassa se on kyllä jo toteutunutkin, sillä olenhan parin viikon aikan saanut valmiiksi kaksi Noro-puseroa. Tästä vaan jatketaan sisukkaasti.


Tänään minua ilahdutti: Minun ei tarvinnut herätä herätyskellon pirinään.

3 kommenttia:

  1. Tuo keskeneräisten töiden kasaaminen on aina jotakuinkin pelottavaa. Yritin jossain vaiheessa olla aloittamatta uutta, jos vanha oli kesken, mutta ei sekään toiminut. Jään odottamaan kuvia valmistuvista.

    VastaaPoista
  2. Ihana röykkiö keskeneräisiä! Siitä voi valita aina sopivan mielialan mukaan - tai sitten aloittaa uuden:-)

    VastaaPoista
  3. Kyllä niitä keskeneräisiä löytyy täältäkin ja aina niitä joskus valmistuukin. Lohdutan itseäni sillä, että se voi vielä tulla se pula-aika. Silloin ei oo varaa ostaa lankoja ja jos entiset on neulottu, niin voi sit viimeinkin neuloa ne keskeneräiset valmiiksi.(Uskookohan tätä kukaan oikeasti)

    VastaaPoista