lauantai 10. helmikuuta 2018

Palapeitto vauvalle

Aika uskomatonta, mutta minua innostaa aina vaan saada valmiiksi vanhoja ufoja! Tällä kertaa kaivoin esille kassin, jossa oli iso kasa valmiita isoäidinneliöitä. Olen aloittanut niiden virkkaamisen kesällä 2015.

VAUVAN PALAPEITTO
Lanka: Schoeller & Stahl Batika, Phildar Phil Coton 3, Zettl Lima yht 896g
Koukku: 3mm
Inspiraation palasten virkkaamiseen sain siitä, että halusin käyttää kirjavan Schoeller & Stahl Batika akryylilangan kokonaan (500g). Palasten ympärille virkkasin vielä kierroksen beigellä ja petrolilla puuvillalangalla.


Peittoprojekti jäi pitkään odottelemaan, koska en osannut päättää, että teenkö vauvapeiton, vai lisäänkö sekaan yksivärisiä paloja, jolloin saisin isomman peiton aikaiseksi.


Nyt, kun minun tavoitteenani on saada kaikki ufot valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä, niin päätös vauvapeiton tekemisestä oli helppo tehdä. Palojen yhdistämisessä meni taas yllättävän paljon aikaa. Kaiken kukkuraksi tuo Lidlistä aikanaan ostettu petroli lanka on todella kovaa, joten sormien nahka johtui koetukselle. Eikä niskakaan tykännyt palojen yhteenvirkkaamisesta!


Kokoa tällä peitolla on n. 105cm x 120cm. Ihan hyvä, että en tehnyt isompaa peittoa, sillä puuvillasta tulee aika painava.


Peiton väreistä tykkään todella paljon!

Tänään minua ilahdutti: Suomeen tuli olympialaisten ensimmäisenä kisapäivänä pronssimitali! Ei hullumpi aloitus!

10 kommenttia:

  1. Kiva peitto. Minullakin on valmiit palat kesältä 2015 enkä ole vielä yhdistänyt paloja peitoksi, huoh.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen peitto, lieneekö poikavauvalle, vaikka ei väri sinällään ei ole yhtäkaikki;miekin jouduin lapsena pitämään sinisiä nekkoja,, takkeja ja paahineitä, siksipä en aikuisena kovinkaan suosi sinen sävyjä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vauvaa juuri nyt lähipiirissä, joten peitto pääsee lahjalaatikkoon odottelemaan.

      Poista
  3. Ihan parhaat värit ja kaunis toteutus muutenkin! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana peitto! Ja oiva keino kuluttaa jämälankoja. Minunkin tavoite on siivota kaikki keskeneräiset pois. Eilen purin kolme aloitusta, joista saan kivaa lankaa uusiin projekteihin. Yksi lanka pääsi heti puikoille. Ufoutuneet pöllökämmekkäät pääsivär projektipussiin odottamaan neulomista. Niiden ohjeenkin onnistuin löytämään.

    VastaaPoista
  5. Hei. Tulinpa tänne tututustumaan kilpasiskoon 😂ihania töitä Sinulla. Halusin vähän kurkata, millaisia me kymmenien ufojen omistajat oikeasti olemmekaan 😍😘 [Kaisu57]

    VastaaPoista