lauantai 16. huhtikuuta 2016

Lankakaupan loppuunmyynti

Keskiviikkoiltana koin pienoisen järkytyksen, kun luin paikallislehdestä, että ihana Alman Puoti lopettaa! Liike on ilahduttanut salolaisia jo lähes viiden vuoden ajan. Tällä hetkellä liikkeessä on meneillään loppuunmyynti ja kaikki tuotteet myydään 25%:n alennuksella. Niin surullista, kuin Alman Puodin katoaminen onkin, niin toki minunkin on täytynyt auttaa lankahyllyjen tyhjentämisessä. Seuraavaksi onkin  vuorossa sellainen lankapläjäys, että heikkohermoisia voi hirvittää!



BC Garnin Semillaa ostin kolme kerää ja näistä olisi tarkoitus neuloa Lempi-huivi.


Sukkalankoja minulla on ihan tolkuton määrä, mutta Lang Yarnsin Mille Colori lumosi iloisella värityksellään.


Baby Merinojen käyttötarkoitus ei ole vielä ihan tarkalleen selvillä, mutta todennäköisesti niistä tulee aikanaan huivi. Lang Yarnsin Novenansta puolestaan tulee pitsineuleinen hattu.


Petrolin värisestä BC Garnin Allinosta tulee Isabel Kraemerin suunnittelema Dexter-villatakki. Lanka on pellavan ja puuvillan sekoitusta, joten taidan ottaa sen hyvinkin nopeasti puikoille. Harmaasta tulee todennäköisesti pusero tai villatakki, jonka raidoitan osittain tuolla ihanalla vihreällä.


BC Garnin Colori on ylellinen sekoitus villaa, pellavaa ja silkkiä. Ohjetta minulla ei ole vielä katsottuna, mutta näistäkin on tarkoitus tehdä pusero.


Ihastuin kovasti Dropsin Baby Merinoon tehdessäni Suvi Simolan suunnittelemaa Golden Hour -puseroa. Merino Extra Fine -lankaa en ole vielä aikaisemmin kokeillut, mutta uskoisin sen olevan yhtä ihanaa. Ajattelin neuloa näistä Alicia Plummerin Campside-huivin.


Kassalla tein vielä heräteostokset ja hankin puikkomitan ja Zing-pyöröpuikot.


Tässä lankaostokset vielä yhteiskuvassa. Lankavarasto kasvoi kerralla 2150g!!! Kun ottaa huomioon, että juuri vähän aikaa sitten hankin Tukuwoolia 1650g, niin tässä joutuu kyllä tikuttelemaan aikamoista vauhtia, jos yritän saada lankavaraston jonkinlaiseen tasapainoon. Pätkääkään en kuitenkaan kadu ostoksiani, sillä melkein kaikille langoille on olemassa neulesuunnitelma. En siis ostanut vain ostamisen ilosta.

Tänään minua ilahdutti: Tuli niin keväinen olo, kun kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa torikahvilassa. Kylläpä kahvi ja lämmin munkki maistuivat hyvältä ulkona auringonpaisteesta nauttien. Sekin tietysti ilahdutti, kun mieheni tuli viikon pituiselta reissulta kotiin ja tuliaiseksi sain taas neulelehtiä:




6 kommenttia:

  1. Hyvän tähären kuinka kauniita lankoja ja värisävyjä!

    VastaaPoista
  2. Upeita lankoja olet ostanut. Harmittaa, että nettikaupat syövät nuo "kivijalkakaupat" kokonaan.

    VastaaPoista
  3. Hieno lankavarasto:-)Campsidehuivi näytti hienolta

    VastaaPoista
  4. Ikävä uutinen tosiaan tuo Alman puodin lopettaminen. Ihania lankoja ja mielenkiintoisia suunnitelmia sinulla. Itselläni on myös varattuna tuota Semillaa Lempi-huiviin.

    VastaaPoista
  5. Olet hankkinut langat suunnitelmien kanssa, joten ne ovat harkittuja ostoksia ei vaan shoppailua.

    VastaaPoista
  6. Harmi, kun lankakauppa lopettaa, mutta loppumyynnit on aina kivoja. Mulla varmaan lähtis lapasesta :D

    VastaaPoista