sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Hertta-lapaset ja kauluri


Minun koirani nimi on Hertta. Ei siis ole kovin suuri ihme, että halusin neuloa itselleni Hertta-lapaset!

HERTTA-LAPASET
Lanka: Drops Nepal 86g
Puikot: 4.5mm
Ohje: Hertta
Malli on tosi kaunis, joten en neulonut näitä pelkästään kivan nimen takia. Kaiken lisäksi ne valmistuvat todella sutjakkaasti.

Vaaleanpunaisesta Nepalista neuloin jo vuonna 2011 Stockholm-Helsinki -kaulurin.


Siitä tuli kuitenkin hiukan liian lyhyt kaksinkerroin kietaistavaksi. Kaikkien näiden vuosien ajan kauluri on lojunut laatikossa. Muutama vuosi sitten en vielä tajunnut kastella valmiita neuleita ja venyttää niitä muotoonsa. Kastelu teki tällekin työlle ihmeitä ja nyt se on ihan sopivan pituinen!

Hertta-lapasissa on samaa valepalmikkoa kuin kaulurissakin, joten nämä muodostavat nyt kivan setin.



Päivän kirjavinkki: Tällä kerralla en esittelekään yhtään kirjaa, vaan palaan vielä viime vuoden lukutilastoon. Luin (lasken mukaan myös äänikirjat) viime vuoden aikana yhteensä 41 kirjaa. Näistä 15 oli äänikirjoja ja 7 e-kirjoja. Olisi hauska kuulla, miten paljon kirjoja te muut luette vuoden aikana! Itselläni on tavoitteena lukea ainakin 50 kirjaa tämän vuoden aikana.

Tänään minua ilahdutti: Vietimme pitkästä aikaa viikonlopun mökillä. Maisemat olivat upeita ja siksi innostuinkin kuvaamisesta. Nyt on mm. kaikki valmistuneet neuletyöt kuvattu.


Pakkasta oli sen verran, että takkaa sai poltella melko ahkerasti.

14 kommenttia:

  1. Kauniit asusteet ja varmasti lämpimät.

    VastaaPoista
  2. Kiva neulesetti! Jäin tuossa miettimään tuota kirjamäärää. En ole koskaan lukemiani kirjoja laskenut mutta tänä vuonna taidan aloittaa! Eli voin vastata kysymykseesi vuoden päästä :)

    VastaaPoista
  3. 50 kirjaa vuodessa on kyllä kunnioitettava määrä. Tarkistin juuri blogistani, että viime vuoden aikana tuli kahlattua tai kuunneltua ehkä puolet tuosta eli noin 25 kirjaa. Enpä usko, että pystyisin paljon enempään.

    VastaaPoista
  4. Kauniit asusteet. Minä luin viime vuonna 99 kirjaa. 100 kirjaa olisi mennyt rikki, mutta elämä tuli väliin loppuvuodesta. Tänä vuonna tuskin luen noin paljon, nyt en ole vieläkään tainnut saada kuin yhden äänikirjan kuunnelluksi tämän vuoden puolella.

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis asustesetti! Ihanan hempeä väri.
    Noissa kirjoissa en pääse lähellekään tuollaisia määriä, tosin en ole tajunnut että nekin voisi kirjoittaa muistiin, samoin kuin tehdyt käsityöt. Ehkäpä aloitankin. :)

    VastaaPoista
  6. Hienoja töitä. Meilläkin takka lämpiää... Jo aamutuimaan pitää aloittaa. Tänään menen vasta kymmeneksi töihin niin ,että saan pellit kiinni!

    VastaaPoista
  7. Kauniit lapaset ja herkkä väri sopii niihin täydellisesti!

    VastaaPoista
  8. Olen muutaman vuoden taas pitänyt kirjaa lukemistani kirjoista. Tämä tapa minulla oli jo nuorena, mutta se jäi välillä kokonaan ja hävitin silloin jopa vanhat muistiinpanonikin. Harmi, sillä joitakin kirjoja olisi kiva lukea uudestaan, jos vain muistaisin niiden nimet..
    Mutta siis kirjanpidon mukaan tulee luettua jokusen yli 50 kirjaa vuodessa. 2012: 54, 2013: 56, 2014: 59 ja 2015: 59. Tätä ennen luettua tuli paljon vähemmän, lukuharrastus oli jossain vaiheessa lähes kokonaan tauolla. Nyt en kyllä ymmärrä, miten voin olla niin pitkään lukematta!
    Äänikirjoja en kuuntele, mutta kesälomalla kuuntelen pari-kolme kirjaa, kun mies lukee ääneen ja minä kudon :).

    Hertta-lapaset on tosi kauniit!!

    VastaaPoista
  9. Eksyin blogiisi ekan kerran, mutta en varmasti viimeistä kertaa! Tervetuloa kylään minun blogiin!

    VastaaPoista
  10. Onpa kauniit ja kauniin väriset. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin jäseneksikin. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista