sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lankojen lumoissa - kirjoneuleen uusi ilme

Lankojen lumoissa -kirja saa kunnian aloittaa tämän vuoden käsityökirjaesittelyn.

LANKOJEN LUMOISSA - kirjoneuleen uusi ilme
Turid Lindeland
suom. Virpi Vainikainen
Kustannus-Mäkelä Oy
Ensimmäinen huomio kirjasta on, että onpa se kauniisti kuvitettu. Tunnelma on hieman samankaltainen kuin Arnen ja Carloksen neulekirjoissa. Toisaalta se ei ole ihmekään, sillä myös Turid Lindeland on norjalainen. Kirjaa tehdessä Lindelandilla on ollut inspiraation lähteinä vanhasta sukasta poimittu kirjoneulemalli ja vuonna 1887 rakennettu vanha hotelli Rosendal, joka sijaitsee Norjan länsirannikolla.

Kirjan erikoisuutena ovat muutamat ruokareseptit, jotka on sijoitettu neuleohjeiden väliin. Kauniiden kuvien yhteydessä on myös mietelauselainauksia.


Sisällysluettelosta näkyy, että kirja on jaettu viiteen eri väriteemaan (klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi).


Tässä esimerkkikuva Jäätikkö-osiosta:


 Ja tässä torkkupeitto ja tyynyjä Ruusu punainen -osiosta:


Melkein kaikissa ohjeissa on käytettySandnes Garnin Sisu-lankaa. Poikkeuksena tämä ihana neulepaita, joka on neulottu Fritidsgarnilla.


Tämä onkin kirjan ainoa vaate, sillä kaikki muut ohjeet ovat asusteita tai sisustukseen liittyviä neuleita. Mukana on myös virkatun peiton ohje, vaikka nimen perusteella olettaisi kirjasta löytyvän ainoastaan neuleita.


Tarkemmin kirjaa selatessani tein hassun huomion; kirjassa on oikeastaan vain kaksi sukkaohjetta (pitkät olosukat, lyhyet olosukat). Ne esiintyvät kirjassa kuitenkin kuudessa eri kohtaa. Sukat halutaan näyttää erivärisinä ja se on ihan ok, mutta miksi ihmeessä sama ohje on pitänyt kirjoittaa jokaisen sukkakuvan kohdalle? Luulisi että viittaus ohjesivulle olisi ollut riittävä.


Tyynyohjeitakin on useampia ja erona useimmissa on ainoastaan tyynyn koko. Kuvio on kaikissa samanlainen.

Lampun suojukset eivät ole ehkä niitä kaikkein tarpeellisimpia asioita... mutta ovathan ne kuitenkin kauniita.


Myös ehdotus peitteen käyttämisestä ensin pöytäliinana on hieman arveluttavaa. Onhan se kaunis, mutta kyllä minulta ainakin pääsisi itku, jos joku kaataisi punaviinilasinsa neuleen päälle!


Kokonaisuutena kirja on inspiroivaa luettavaa ja useimmat neuleohjeistakin ovat toteuttamiskelposia. Itse neulon ainakin tuon puseron ja kirjoneuletyynykin olisi kaunis.


Tänään minua ilahdutti: Tyhjensin tänään lasipurkin, johon olen kerännyt kaikki vuonna 2014 kertyneet langanpätkät.


Purkista näkee yhdellä silmäyksellä minkä värisiä töitä viime vuonna tuli tehtyä. Aion täyttää purkkia tänä vuonna samaan tapaan.

7 kommenttia:

  1. Hei tuo purkki homma miunkin piti toteuttaa...vieläköhän alottaisin vaikka valmiina ei ole kuin yksi huivi..

    VastaaPoista
  2. Mulla on ollut vuosia nuo langanpätkien keräily. taas on kertynyt paljon, pitäisi tehdä jotakin.

    VastaaPoista
  3. Olipa kivan kirjan esittely. Pidän juurikin tällaisista kirjoista, joista löytyy muutakin kuin mallineuleet ja niiden ohjeet.

    VastaaPoista
  4. Todella ihanalta vaikuttaa kirja, samoin kaunis tuo lankapurkkisi:)

    VastaaPoista
  5. Kyllä kirjavinkistä, täytyypä etsiä kirjastosta!

    VastaaPoista
  6. Hauska idea toi langanpätkäpurkki. Itse oon taltioinu vaan nöttösiä suuremmat kolmeen eri purkkiin.. Tuo ois kaunis somistajakin!

    VastaaPoista
  7. Tilasin tämän kirjan Adlibrikseltä viime tiistaina ja juuri tuli tekstiviesti, että kirjapaketti odottaa Ärrällä. Tilasin tämän kirjan yhden sukkaohjeen takia. NO ei vaineskaan, kyllä tästä kirjasta löytyy varmasti jotain neulottavaa...

    VastaaPoista