tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pellavatunika

Kesäkuun viimeistä viikkoa elellään ja siksi piti saada esiteltyä tämän kuukauden ufo.

PELLAVATUNIKA
Lanka: Katia Lino 198g
Puikot: 6mm
Koukku: 5mm
Ohje: Drops 108-32
Runsas vuosi sitten aloittelin tunikan tekoa. Kuten tavallista alussa neuloin innokkaasti, mutta sitten innostus loppui.


En ole koskaan ennen neulonut pellavalangasta. Katian Lino oli oikein miellyttävä tuttavuus. Olen joskus lukenut, että pellavalanka voi pahimmoillaan pölistä kovasti. Linossa ei mielestäni tällaista ominaisuutta ollut.


Melko kovaa pellavalanka toki on, mutta pesussa sen pitäisi pehmetä. Jo ensimmäisessä pesussa neulepinnasta tuli varsin miellyttävä.


Minun piti vain kuvausta varten pukea tunika päälleni, mutta olen nyt hipsinyt koko päivän tämä päälläni, joten tästä taitaa tulla minun suosikkineuleeni.


Välillä pitää sademittaria tyhjentää, sillä vettä sataa joka päivä ja kylmyyttäkin on riittänyt jo ihan tarpeeksi. Haluaisin kulkea helletopissa ja caprihousuissa!

Päivän kirjavinkki: Lyckliga gatan (Ajojahti), Liza Marklund


Ostin Marklundin kirjan kirjamessuilta syksyllä. Vaikka kovasti halusinkin tietää, mitä Annika Bengtzonille kuuluu, niin jostain syystä kirja makoili yöpöydälläni näin kauan. Kyllä minä sitä aloitin, mutta sitten tuli muita kirjoja väliin. Lukukokemus tietysti kärsii, kun sitä lukee näin pitkän ajanjakson aikana. Lyckliga gatan on tuttua Marklundia. Toisin sanoen lukija tietää tarkallaan mitä saa, mutta mitään yllättävää ei ole tiedossa. Kirja on Bengtzon-sarjassa kymmenes teos ja vielä yksi on tulossa.

Tänään minua ilahdutti: Mulla on ihan kauheasti lankoja. Toki olen kirjannut kaikki excel-taulukkoon, mutta siitä huolimatta olen unohtanut, mitä kaikkea omistankaan. Siksipä kuvasin eilen kaikki lankani kännykällä. Nyt voin milloin vain tarkistaa, mitä lankoja minulla jo on. Samalla voin tehdä suunnitelmia siitä, mihin niitä käyttäisin. Sekin hyvä puoli tässä kuvaamisessa oli, että nyt en todellakaa himoitse alelankoja. MINÄ EN TARVITSE UUTTA LANKAA!!!

6 kommenttia:

  1. Kaunis tunika! :)

    Minä olen huomannut, että omaa lankavarastoaan kannattaa kuvata ja järjestellä säännöllisin väliajoin, se kyllä hillitsee kovasti ostohimoja. Pikemminkin tekee mieli kiertää lankakaupat kaukaa, kun muistaa, kuinka paljon niitä lankoja jo onkaan. Sitäpaitsi ne omat langat ovat niin ihania! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva tunika; varmasti paranee eli pehmenee pesu pesulta. :)

    VastaaPoista
  3. Ai-van i-ha-na!!!! Tyylikäs!
    Oli myös kiva lukea Katian linosta, sillä olen itse neulomassa siitä villatakkia. mietinkin, että mitä tapahtuu, jos pesen sen heti neuleen valmistuttua.

    VastaaPoista
  4. Voi että on kaunis. Ja varmasti myös mukava päällä !

    VastaaPoista
  5. Voi että on kiva! Mulla on sellainen kokemus, että Lino 100% on tosiaan ainut pellavalanka, jota olen voinut neuloa ilman et koko ajan on nenä täynnä pellavanöyhtää. Ei ihan jos tuosta on tullut lempineuleesi - ja viime päivinä sille on varmaan ollut käyttöä...
    Minäkin tykkään Markulndista. Niinkuin sanoit - tietää mitä saa.
    Viimeiseen lauseeseen sanon tietty et Pöh ja Pah ;)

    VastaaPoista