sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Alkuvuoden suururakka on valmis


ISOÄIDINNELIÖ
Lanka: ohuita sukkalankoja yht. 1300g
Koukku: 3mm
Edellisessä postauksessa ihmettelin, minne tammikuu katosi. Kaikki neulonta/virkkausaika kului ainakin tämän peiton tekemiseen. Joululomalla tuli yllättäin sellainen olo, että haluan ruveta virkkaamaan peittoa. Eilen illalla sain sen valmiiksi, joten aika nopeaa toimintaa, kun otetaan huomioon, että tälläkin kerralla käytin ohuita sukkalankoja. Aikaisemmat vastaavat peittoni löytyvät täältä ja täältä.


Peittoon sain hyvin upotettua lankojen jämiä, mutta lopussa jouduin kyllä korkkaamaan aika monta uuttakin kerää.



Peiton idea on, että tehdään yksi valtavan kokoinen isoäidinneliö. Lopussa ei tarvitse sitten yhdistellä mitään, vaan peitto on heti valmis.

Blogikoira kiinnostui peitosta, kun kuvasin sitä. Tässä kuvasarja laatutarkastajn työstä:






Lopputulos: "Kyl tää ihan hyvä on!"

Tänään minua ilahdutti: Enpä ole ennen tiennytkään, että lumilautailu on niin hauskaa katsottavaa. Tänään kun Enni Rukajärvi toi Suomelle vielä hopeaa, niin mikäs sen hauskempaa!

22 kommenttia:

  1. Upea peitto! Ei tarvitse ihmetellä tammikuun nopeaa katoamista.
    Ihana kuvasarja laaduntarkastajan toimista, peitto kelpaisi ilmiselvästi sillekin omaan käyttöön :)

    VastaaPoista
  2. Hieno peitto. Ihanan värikäs.

    VastaaPoista
  3. Hurjan kaunis peitto, tuli heti tunne, että pitäisikö minunkin... Todella nopea olet ollut.

    VastaaPoista
  4. Hurjan hauska räsymattovaikutteinen peitto. :) Vapaaehtoinen käyttäjäkin sille tosiaan näyttää löytyneen. ;)

    VastaaPoista
  5. Onhan se hyvä, että sinulla on tuollainen laaduntarkastaja kotona.

    VastaaPoista
  6. Ihana peitto ja ihana työntarkastaja! Olen tehnyt muutaman peiton isoäiti-palasista, mutta tämä sinun peitto näyttää tosi hyvältä, ehkäpä alaoitan tekemään samalla tavalla jämälangoistani ja katson kuinka pitkälle ne riittävät. Kiitos kuvistasi ja hyvää jatkoa.

    VastaaPoista
  7. Mahtava peitto, oikea hyvänmielentuoja ja itse iloisuus. :) Syyhyttää, syyhyttää, pitäiskö sitä...

    VastaaPoista
  8. Ihan mielettömän hieno! =) Kaiken keskeneräisyyteni keskellä tuo on kyllä myös hirvittävän inspiroiva..

    VastaaPoista
  9. Valtavan suuri ja upea peitto, kelpais varmaan inspektöörillekkin.

    VastaaPoista
  10. Hei, onnea - voitit blogiarvonnassani lanka-paketin!
    Laitahan osoitetietosi s-postiini katja.joensuu@hotmail.com

    ps. Aivan IHANA peitto!!!

    VastaaPoista
  11. Peittosi on kuin karkki, niin syötävän ihana.

    VastaaPoista
  12. Wau! On siinä neliöllä kokoa! Upea peitto! :-)

    VastaaPoista
  13. Ihana peitto! Minullakin riittäisi noita ohuen sukkalangan loppuja... ;)

    VastaaPoista
  14. Oih, mikä ihanuus! Milloinkahan minä saisin aikaa tuollaisen, täälläkin nimittäin vilisee ohuita langanloppuja:)

    VastaaPoista
  15. Voi kun on kaunis peitto, värit on todella herkulliset! Itselläni on keskeneräisenä peitto niistä perinteisistä paloista ja tuntuu, että homma tökkii juuri siinä palojen yhdistelemisessä ja langanpäiden päättelyssä. Tämä malli olisi paljon parempi juuri siinä(kin) mielessä.

    VastaaPoista