maanantai 25. marraskuuta 2013

Vajaan kahden euron pipo

Tänä syksynä moni on ihastellut Kalastajan vaimo -blogissa ollutta pipoa. Prosessineuloja sai inspiraation kyseisestä ohjeesta omaan hattuunsa. Tämä ns. kahden euron pipo miellytti kovasti myös minun silmääni.

KAHDEN EURON PIPO
Lanka: Drops Alpaca Silk 18g
Puikot: 4mm
Ohje: Prosessineulojan blogista

Dropsilla on vielä meneillään alpakkamarkkinat, joten yksi kerä Alpaca Silkiä maksoi ainoastaan 2e. Pipoon ei kulunut edes koko kerää!



Tykkään noista kavennuksista, jotka muodostavat tähden.


Pipo on höyhenenkevyt, joten paukkupakkasille se ei sovi, mutta kummasti ohut alpakkalankakin lämmittää. Langasta ei juurikaan irronnut karvoja neuloessa, mutta mitään erityisen kivaa neulottavaa se ei ollut. Ei toisaalta niin kurjaakaan, etten neuloisi itselleni siitä punaisen version. Tämä harmaa meni nimittäin tyttären käyttöön.

Tampereen messuilla hypistelin Rowanin Angora Haze -lankaa, josta Kalastajan vaimo oli neulonut oman piponsa. Siitä ei lanka kyllä paljon ihanammaksi voi muuttua. Jossain vaiheessa aion ehdottomasti tehdä siitä jotakin itselleni, vaikka se onkin aika tyyristä.

Päivän kirjavinkki: Rakkautta vahingossa, Veera Vaahtera


Kun on synkkää ja pimeää, niin on ihana tarttua "hömppäkirjaan". Veera Vaahtera osaa hyvin tämän kirjallisuudenlajin.

Tänään minua ilahdutti: Täytyy myöntää, että jäi vähän viime tippaan, mutta vihdoinkin meidän pihalta on haravoitu pahimmat lehtikasat pois! Heti sen jälkeen tulikin pakkasyö.

4 kommenttia:

  1. Hei, olen nyt kuukausitolkulla yrittänyt Helsingistä saada jostain kaupasta tuota lankaa mutta kukkan ei sitä myy, mystistä ja ikävää. :( Kysynkin sinulta että mistä ihmeestä olet langan ostanut? En tykkäisi ostaa netin kautta (varsinkaan vain yhtä kerää) mutta pakko kai jos ei muu auta, haluan tuota lankaa ehdottomasti juuri tuohon pipoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun Salossa ja ostin omat lankani paikallisesta käsityöliikkestä nimeltä Alman puoti.

      Poista
  2. Ihana on, minullakin tuolla samainen keskeneräisenä:)

    VastaaPoista