lauantai 2. marraskuuta 2013

Eiköhän kolme riitä...

Saanko esitellä; kolmas Lempilankahuivi!


LEMPILANKAHUIVI
Lanka: mm. Létt Lopi, Noro Kureyon, Noro Silk Garden, Novita Viivi yht. 177g
Puikot: 7mm
Ohje: Jonna Hietalan kirjasta Kerällä, s.25 Lempilankahuivi

Johan tämä rupeaa olemaan liioittelua, kun teen kolme tuubikauluria samalla ohjeella. Puolustukseksi  kuitenkin sanottakoon, että nyt olen päässyt aikamoisesta jämälankakasasta eroon.


Ja sitä paitsi näiden simppeleiden kaulureiden teko on ollut tosi hauskaa. En siis rupea vannomaan, etteikö näitä joskus syntyisi lisääkin, mutta välillä aion keskittyä muihin neuletöihin.


Tähän versioon käytin aika paljon Noron lankoja ja niiden kauneutta jaksan aina vain ihailla.


Toisaalta seassa on myös halpaa Novita Viivi -akryylilankaa (tuo pinkki) ja sekin näyttää ihanalta. Kauneus ei ole siis aina hinnasta kiinni.

Päivän kirjavinkki: Iso, Pekka Hiltunen


Kaksi aiempaa Pekka Hiltusen kirjaa on sijoitettu lontooseen ja niistä ei ole jännitystä puuttunut. Hiltusen uusin Iso on aihepiiriltään aivan erilainen. Siinä kerrotaan lihavuudesta lihavan ihmisen näkökulmasta. Tässä on kirja, joka teki minuun aikamoisen vaikutuksen. Kun nyt näen kadulla lihavan ihmisen, rupean heti miettimään niitä näkökulmia, joita kirjassa esitettiin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos!

Tänään minua ilahdutti: Ihanaa, kun kaupat ovat olleet tänään kiinni. Vaikka niihin ei ole viikonloppuna mikään pakko mennä, niin jotenkin tietoisuus niiden kiinniolemisesta saa rauhallisemman tunnelman aikaiseksi.

11 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis. Kyllä minäkin taidan seuraavaksi laittaa lempilankahuivin puikoille. Mukavaa vaihteluakin sukkasadon jälkeen kutoa jotain muuta.

    VastaaPoista
  2. Kauniit värit tässäkin. Piristää harmaata syksyä.

    VastaaPoista
  3. Ihania värejä tuossakin tuubissa. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit huivissa!!!
    Olen aina jotenkin vieroksunut tuubihuivia, mutta nyt silmäni avautuivat tällekin mahdollisuudelle. Täytynee hivenen penkaista lankavarastoja... ;o)

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi ja kiitokset (jälleen) kirjavinkistä! :)

    VastaaPoista
  6. Tuossa huivissa on kyllä tosiaan ihanat värit!

    VastaaPoista
  7. Kauniit värit tuubihuivissa. Mulla on puikoilla samainen huivi. Tuota kirjaa ei mulla ole, mutta idean huiviin sain juuri sinun blogistasi, aiemmista lempilankahuiveistasi.

    VastaaPoista
  8. Kauniin värinen tuubihuivi :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköistä. Tuo idea pitääkin muistaa, omia jämälankoja saiai tuhottua :)

    VastaaPoista
  10. ihat värit huivissa.
    Tuubihuivi...... siinä ideaa jämälangoille.

    .) Pirjo

    VastaaPoista
  11. Onpa kyllä ihanan värinen huivi!

    VastaaPoista