maanantai 26. elokuuta 2013

Rikottua helmineuletta

Rikottu helmineule (eli Broken Seed Stitch) on oiva vaihtoehto, jos haluaa kesyttää kirjavan sukkalangan.

RIKOTTU HELMINEULE-SUKAT
Lanka: Schoppel Wolle Zauberball ja Novita Tico Tico yht. 86g
Puikot: 2.5mm
Kyseisellä tekniikalla kirjavalla langalla tehdää helmineuletta, mutta kerrosten väliin tehdään yksivärisellä langalla aina pelkkiä oikeita silmukoita. Minä aloitin omien sukkien tekemisen vanhoilla, taipuneilla bambupuikoilla ja voin kertoa, että neulominen ei ollut mikään nautinto! Sukat olivatkin ufoutumisvaaran alaisena. Onneksi älysin vaihtaa puikot ihaniin Knit Pron Karbonz puikkoihin ja johon rupesi työ sujumaan.


Sukissa on virheitä, mutta ei anneta sen tahtia haitata. Sukan pohjan kuuluisi olla kantapään jälkeen normaalia raitaneuletta, mutta enhän minä sitä muistanut. Kiilakavennusten kanssa oli aikamoisia ongelmia, kun helmineule ei mennytkään ihan niin kuin piti.


Zauberballin värit tosiaankin kesyyntyivät, kun seassa on valkoista Tico Ticoa. Tosin sateenkaarivärit olisivat kyllä yksinäänkin olleet aika kivat.

Tänään minua ilahdutti: Istuin äsken ulkona neulomassa ja siellä on niin lämmin, että hiki valuu otsalta. Ei hullumpaa, kun nyt on jo 26.8. ja kellokin jo melkein kuusi illalla!

16 kommenttia:

  1. todella kivat sukat, tuo ohje odottaa täällä myös että "joku" tekisi

    mikä koko ja montako silmukoita sinulla oli??

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja harmooniset sukat:)

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja näyttää vaikeilta toteuttaa, onnistuiskohan.

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat. Jostain syystä minulla on ufoutunut kahdetkin tällä tyylillä aloitetut sukat. Oliskohan syytä kaivaa ne esille :)
    Osuit sitten tasaluvulla sivulleni. Mukavaa että se olit juuri sinä. Laitappa osoitteesi minulle; sudemi@luukku.com ,niin väkerrän sinulle jonkunlaisen pikku-apinan :)

    VastaaPoista
  5. Täällä myös kohtalotoveri, joka unohti tehdä pohjaan sileää neuletta :) Kauniit sukat!

    VastaaPoista
  6. Täytyypä pitää tämä keino mielessä jos törmään johonkin erityisen ärtsyyn sukkalankaan :)

    VastaaPoista
  7. Näistä tuli todella kivat! Jälleen yksi malli, jonka haluaisin hetinyt(!) puikoille :) .

    VastaaPoista
  8. Tosi raikkaan näköiset sukat!

    VastaaPoista
  9. löytyykö näille ohjetta jostain netin syövereistä?

    VastaaPoista