sunnuntai 18. elokuuta 2013

Huiveja sukkalangoista

Lankakaupassa on tunnetusti mukava käydä. Aika harvoin käy niin, että sieltä onnistuu astumaan ulos ilman minkäänlaisia ostoksia. Aina ei voi kuitenkaan ostaa puserollisen verran lankaa, vaan joskus täytyy tyytyä vain yhteen kerään. Silloin valinta useimmiten osuu sukkalankaan, sillä siitä saa tehtyä jotakin järkevää. Aina näistä keristä ei jaksa kuitenkaa tehdä sukkia ja joskus lanka on niin ihanaa, ettei siitä raaski edes harkita sukkien tekoa. Seuraava ajatus on, että langasta voisi tehdä huivin, mutta mahtaako lanka riittää? Nyt on tähänkin ongelmaan ratkaisu!


Tilasin Jen Lucasin kirjoittaman kirjan Sock-Yarn Shawls, jossa on nimensä mukaisesti 15 huivimallia, jotka on neulottu ns. sukkalangoista. Tässä pari esimerkkiä malleista, joissa on pitsireunus:




Kirjassa on myös malleja, jotka koostuvat kokonaan pitsineuloksesta:


Suurin osa huiveista on kolmion mallisia, mutta on kirjassa muutakin tarjolla:




Mielestäni kirja oli erinomainen ostos, sillä tykkään kaikista kirjan malleista. Se on sitten eri asia, että tarvitsenko 15 uutta huivia. No, voihan niitä antaa lahjaksikin. Sekin on tässä kirjassa hyvää, että ohjeista on sekä kirjoitettu että kaavioversio.

Tänään minua ilahdutti: Ensimmäisestä työviikosta on selvitty, vaikka kyllä se aika koville ottikin. Iltaisin väsytti niin, että en jaksanut edes neuloa! Nyt olen kuitenkin levännyt ja odottelen uutta viikkoa iloisin mielin.


8 kommenttia:

  1. oi voi! Nuo mallit ovat todella kivan näköinen.

    VastaaPoista
  2. oijoi, tuollainen kirja pitäis jostain kyllä hommata

    VastaaPoista
  3. Oi, mikä kirja! Tuollainen täytyy saada!

    VastaaPoista
  4. Kauniita huivimalleja,tuo alin on minun suosikki.Pitäisi itsekkin joku huivi neuloa,mutta olen vaan niin laiska huivin neuloja,ne jää aina kesken.Ihastelen kovin teidän huivintekijöiden kauniita tuotoksia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun esittelit kirjalöytösi. Sellainen on nyt tilattu :) Vaikka to do-lista on pitkä, mahtuu siihen aina muutama lisää :D

    VastaaPoista
  6. Aivan mahdottoman ihana idea tuo blogisi "tänään minua ilahdutti"-osio! Kauniita huiveja olet myös tehnyt.

    VastaaPoista
  7. Ihania huiveja kirja pullollaan. Tuo täytyy ehdottomasti hankkia!

    VastaaPoista
  8. Ihania huiveja =) Minä pidin tuosta toiseksi ylimmäisestä punaisesta, jossa on pitsireunus.

    VastaaPoista