lauantai 24. maaliskuuta 2012

Huovutus - luovutus!

Minä en aio eää koskaan huovuttaa! En ole ennenkään moisesta ollut erityisen innostunut, mutta nyt tuli ehdoton stoppi. Kaikki alkoi siitä, kun tytär tilasi itselleen huovutetut lapaset. Olin tehnyt hänelle sellaiset aikaisemminkin Puro-langasta ja niistä tuli todella hyvät. Kaiken piti siis sujua hienosti; ohje oli sama, pesukone oli sama ja lanka on periaatteessa sama kuin Puro, mutta myyntinimenä Filzwolle, koska kyseessä on saksalaisen firman myymä lanka. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä ihan hyvältä...


... mutta tänään näky oli näin karmea:

Ensinnäkin lapaset ovat ihan eri kokoiset, vaikka niitä miten venyttelisi (silmukkamäärä on kummassakin kuitenkin sama). Ja toiseksi, ne ovat ihan minikokoiset! En saa kunnolla tungettua edes kättäni niiden sisälle.

Tässä nämä mokomat Hattivatit vielä poseeraavat. Keksiikö joku uusiokäyttöä näille? Tytär ehdotti, että ompele niihin silmät ja suu, mutta taitaa kyllä jäädä tekemättä, sillä en halua näitä enää katsella. Kukas se niin osuvasti sanoikaan, että "Ei mennyt kuin Strömsössä".

Sen tästä ainakin opin, että jatkossa ostan suosiolla kaikki huovutetut jutut ja itse teen vaan perinteisiä neuleita.

Kaiken kurjuuden keskellä uudet langat lohduttavat. Tällaisia ihanuuksia saapui meille torstaina paikallisesta lankaputiikista.



Noista pikkupalleroista olen jo aloittanut raidallista boleroa ja alemmasta langasta syntyy luultavasti keväinen huivi.

Tänään minua ilahdutti: Kerään neuleaiheisia postikortteja ja on aina suuri ilo, kun korttihyllystä löytyy uusia kortteja kokoelmiin. Enkelin Eväspussi on tehnyt kortteja, joiden tekstitkin ovat todella osuvia:


10 kommenttia:

  1. Jos jollekulle lapselle mahtus? Hyvällehän nuo näyttää :)Huovutetut tarttee märkinäkin aika kovakouraisen venytyksen,joskus...

    VastaaPoista
  2. Mulle kävi kanssa kerran noin. Leikkelin koristeiksi. Ihan kivasti toimi niin.

    VastaaPoista
  3. Minulla ei ole myöskään pelkästään positiivisia huovutuskokemuksia... Itseasiassa, olenkin jättänyt toisten hommaksi huovutukset.

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Mä oon just tekemässä ekoja Puro-lapasia. Mitenköhän tässä käy vielä... Taidan pestä ainakin aika lievässä pesuohjelmassa. Oon kerran tehnyt huopasesta lapaset ja niistä tuli mulle liian pienet. Onneksi löytyi käyttäjä.
    Jos ei noilla sun lapasilla muuta käyttöä oo, niin leikkele vaikka pääsiäismunan tai sydämen muotoisiksi ja tee kortteja tai vaikka joku mobile.

    VastaaPoista
  5. Mun ekat huovutukset oli samanlaisia ja pidin monta vuotta väliä ennekuin taas aloitin harjoitukset. Nykyään huovutan vaan Fritidsiä ja Tovea ku ne onnistuu aina... Nyt harmittaa kun tuli yön pimeinä hetkinä kannettua epäonnistuneet roskikseen. Olis voinu järjestää vaikka epäonnisten käsitöiden näyttelyn:-)

    VastaaPoista
  6. Niinpä, samasta syystä minäkään en lapasia huovuta =) Minä leikkelin omistani pannulappuja, kärki pois ja peukalon kohdalta sivu auki. Sitten kankaalla reunustin, että tuli lisää kokoa, hyvin toimi.

    VastaaPoista
  7. Värithän on aivan mahtavat, ja saajan mieltymyksen mukaiset. Voisit siis leikata niistä monta erikokoista ympyrää. Asettele sitten kolme päällekkän suuremmasta pienempään ja ompele muutamalla pistolla keskustasta kiinni.
    Alimpaan voit leikata vaikka 12 lovea, seuraavaan puolet vähemmän ja ylimmän jättää ympyräksi. Taakse lukkoneula, niin sinulla on ihana rintakukka. Voit koristaa sen vielä paljeteilla, helmillä tai lankakirjailulla.

    VastaaPoista
  8. Voi harmi, että noin epäonnistuivat:( Mie en oo Purosta ikinä huovuttanut, pelkästä hahtuvasta vaan ja aina ovat onnistuneet.

    VastaaPoista
  9. Sinulle on HyvääMieltä haaste sivullani =)

    VastaaPoista
  10. Suosittelen lämpimästi Pirtin hahtuvaa tai Sandnes Tovea huovutukseen. Niiden kummankaan kanssa en ole koskaan epäonnistunut. Purosta ja Huopasesta minulla on vain huonoja kokemuksia huovutuksen suhteen. Epäonnistuneista voit leikellä kuvioita, joita voi käyttää heijastimen pohjina tai ommella koristeeksi johonkin. Ihanan näköisiä lankoja olet ostanut. t. nimimerkki "taatusti toista sataa paria huovutettuja lapasia tehnyt"

    VastaaPoista