tiistai 23. elokuuta 2011

Synttäriarvonta

Vuosi sitten, tarkemmin sanottuna 28.8.2010,  kirjoitin ensimmäisen postauksen blogiini. Olin useamman vuoden ajan lukenut muiden blogeja ja omastakin olin haaveillut, mutta uskallus vain puuttui. No, vuosi sitten rohkaistuin ja tässä sitä ollaan. Olen tykännyt bloggaamisesta todella paljon, sillä siinä yhdistyvät kolme rakastamaani asiaa; käsityöt, kuvaaminen ja kirjoittaminen. Kertaakaan en ole katunut tämän aloittamista. Erityisen ilahduttavaa on, että täällä on myös vierailtu ahkerasti; laskuri näyttää jo yli 20 000 kävijäkertaa! Hieno juttu! Toivottavasti kävijöitä riittää jatkossakin.

Synttäreiden kunniaksi on aika julistaa lanka-arvonta alkaneeksi. Osallistuminen tapahtuu siten, että kirjoitat kommentin tähän postaukseen. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, liity lukijakseni (tai jos olet jo lukijani, niin mainitse se kommentissasi). Arvonta päättyy sunnuntaina 28.8. 2011 klo 21.00. Arpajaisten palkintona ovat nämä kaksi sukkalankapakettia:





Onnea arvontaan!

Tänään minua ilahdutti: Etsin lankavarastostani palkintoja arvontaan ja huomasin, että mullahan on sellaisiakin lankakaunottaria, jotka olin jo ihan unohtanut. Pitäisi varmaan useamminkin käydä tutkimassa kaappeja... Tai toinen vaihtoehto olisi se, että saisin langat jotenkin kauniisti esille, jolloin ne eivät pääsisi unohtumaan.


85 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotiaalle! Ihania palkintoja, kyllä sais onni potkia :)

    Jatkossakin tietysti tullaan lukemaan, sillä lukijanhan olen jo entuudestaan :)

    VastaaPoista
  2. Onnea vuosipäivän johdosta! Tosi kiva täällä on aina vierailla, lukea tekstejäsi ja katsella mitä kivaa olet saanut aikaiseksi. Se on aina mukavaa kun löytää muitakin samanhenkisiä ihmisiä =)Mielelläni osallistun arvontaan, ja kahdella arvalla kun lukijasi olen =)

    VastaaPoista
  3. No hups vaan! Niin se vuosi menee nopeesti:) Onnea 1-vuotiaalle kivalle blogille ja blogin pitäjälle!
    2 arvalla oon mukana, uskollinen lukijasi kun olen:)

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon, yksi vuosi on hyvä alku! Jatkathan kauan! Kaksi arpaa minulle, nyt on niin hyvät palkinnot. Olisi kiva kokeilla noita lankoja.

    VastaaPoista
  5. Onnea!! Vuosi tosiaan hurahtaa nopeaan... Kahdella arvalla mukana arvonnassa, ihania lankoja palkintoina!

    VastaaPoista
  6. Oi oi! Onnea Sinun mukavalle 1-vuotiaalle. Kokeilen tuuriani kahdella arvalla. Olen ollut lukijasi siitä kun eka kerran avasin blogisi.

    VastaaPoista
  7. Onnea, onnea ja monta monta blogivuotta lisää!
    Olen täällä aina välillä poikkeillut, mutta nyt liityn lukijaksi, että muistan käydä useammin. Pääsempä samalla ihanien lankojen arvontaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  8. Ihania lankakeriä,sormia syyhyttäisi...Onnea kovasti =)

    VastaaPoista
  9. Vakilukijasi täällä sinua onnittelee vuoden bloggauksesta! Eritoten minua miellyttää tapasi ilmaista joka päivityksessä yksi päiväsi positiivinen asia - ilosi tarttuu!! Paljon onnea!

    VastaaPoista
  10. Kauniita lankoja on sun kaapinperältä löytynyt.
    Eilen harrastin samaa hommaa ja hämmästys oli suuri kun löytyi aivan muistamattomia keriä ;)
    Olen ollut lukijasi siitä asti kyn löysin blogisi.

    Onnea 1-vuotiaalle!
    -Nonna-

    VastaaPoista
  11. Mietin pitkään osallistunko arvontaan, mutta pakkohan se on, kun on niin hyvät palkinnot! Niin ja olen lujijasi! Niin ka se tärkein: Onnea 1-vuotiaalle blogille!

    VastaaPoista
  12. Onnea 1-vuotiaalle!
    Arvontaan mukaan kahdella arvalla. Liityin juuri lukijaksi, aiemmin olen blogilistan kautta ollut lukija. Tai nyt luen molempien kautta, blogilsita on viime-aikoina ollut niin epäluotettava.
    Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
  13. Osallistun arvontaan ja olen sinut lisännyt google readeriin. Eli olen lukijasi.

    Sinulle lukupongauksesta kysymys. Haluaisitko mielluummin jotain pientä valmista, vaiko lankaa?

    VastaaPoista
  14. Ihania lankoja!
    Onnea 1-vuotiaalle! Lukijasi olen Google Readerin kautta.

    VastaaPoista
  15. Onnea 1-vuotiaalle! Sinulla on niin ihanan positiivinen blogi, että heti liityin lukijaksi kun tämän löysin :D

    VastaaPoista
  16. Onnea paljon! Sinulla on paljon kävijöitä. Olen lukijasi ja odotan innolla päivityksiä. Jätän usein blogisi viimeiseksi herkkupalaksi luettavaksi.

    Hyvä jatkoa

    VastaaPoista
  17. Paljon Onnea 1-vuotiaalle blogillesi:)
    Voi miten kiojva lankoja olet löytänyt arvottavaksi!

    VastaaPoista
  18. Onnea 1-vuotiaalle blogille, ihania lankoja sinulla arvottavana ja toki haluan olla mukana.
    Olen lisännyt blogisi vuodatuksen puolella "seurattaviin" joten ilmeisesti lienen lukijasi...

    VastaaPoista
  19. Onnittelut yksivuotiaalle! Minäkin olen seuraajasi vuodatuksen puolella.

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea! Olen jo jonkin aikaa ollut blogisi vakiolukija, joten kahdella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea yksi vuotiaalle :) Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  22. Onnea yksivuotiaalle, blogisi on aina mukavan hyväntuulinen :)

    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  23. Onnea 1-vuotiaalle blogille. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  24. Onnea blogillesi!! Kahdella arvalla mukana, voi kun onni potkisi kerrankin!

    VastaaPoista
  25. Oi, sullakin on yksvuotispäivä! Meidän blogit on melkein saman ikäsiä. Mulla tuo tulee täyteen 31.8.

    Onnittelut! Oot ahkera ja hyvä bloggailija, sen kyllä huomaa myös sun kävijämääristä. :)

    Minulle kaksi arpaa kiitos.

    VastaaPoista
  26. Onnea! Kyllä näin kivaa blogia tulee luettua säännöllisesti. Ihania voittoja, oi jospa Onnetar olisi suosiollinen minulle!

    VastaaPoista
  27. Onnea iloiselle blogille! Kommentoit tässä taannoin blogissani, ja siitä lähtien olen vieraillut täällä tiuhaan tahtiin.

    VastaaPoista
  28. Onnea 1-vuotiaalle!
    Olen useasti lueskellut blogiasi ja täältä löytyy paljon kaikkea kivaa :):)

    VastaaPoista
  29. Löysin kivan blogisi surffaillessani ja päätin osallistua arvontaan. Voittolangat ovat aivan viehättäviä.

    VastaaPoista
  30. Onnea onnea ja kahdella arvalla arvontaan :).

    VastaaPoista
  31. Ihanat palkinnot.
    Yhdellä arvalla mukana!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  32. Onnittelut!! Kiva, että uskallauduit aloittamaan blogin pitämisen.
    Olen blogisi lukija, olet Googlereaderissä plokilistallani.

    VastaaPoista
  33. Onnittelut 1-vuotiaalle! Yhdellä arvalla kokeilen onneani. t. L

    VastaaPoista
  34. Onnea kohta yksi vuotiaalle :) 2 arvalla mukana :)
    P.S. tuo sun "tänään minua ilahdutti" on aivan ihana :)

    VastaaPoista
  35. Paljon Onnea 1-vuotiaalle blogillesi.
    Yritys yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  36. Onnittelut ensimmäisestä blogausvuodesta. Ihania palkintoja tarjolla. Osallistun kahdella arvalla. Lukijasi olen ollut jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
  37. Onnea! Löysin blogiisi vasta vähän aikaa sitten, mutta nyt täällä viihdynkin melkein joka päivä. Seuraan päivityksiäsi oman blogini sivupalkin kautta, mutten ole oppinut vielä tuota bloggerin "lukijat" juttua käyttämään. Tulkiste sitten miten tahdot, olen mukana ainakin yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  38. Onnea blogille! Kahdella arvalla mukana,on mahtavat palkinnot! :)

    VastaaPoista
  39. Onnittelut hienolle blogille ahkeralta lukijalta! Ehdottomasti lanka-arvonnassa mukana! :D

    VastaaPoista
  40. Hurjasti ONNEA blogillesi! Vierailen täällä usein ihastelemassa kauniita neuleitasi.
    Kiva juttu on myös "päivän ilonaiheesi", se lämmittää mieltä.
    Toivon sinulle mukavaa syksyä sekä osallistun ihanien lankojen arvontaan. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  41. Todella kiva, että olet ilahduttanut lukijoita jo kokonaisen vuoden verran! Hieno oivallus tuo päivän ilonaihe; välillä pistää miettimään mistä itse olen ilahtunut tänään.

    VastaaPoista
  42. Onnea 1-vuotiaalle! Tulen mukaan arvontaan,olen lukijasi.

    VastaaPoista
  43. ONNEA 1 VUOTTA TÄYTTÄVÄLLE BLOGILLE.

    Täältä löytyy aina niin mieltä ilahduttavan kauniita valokuvia :)

    VastaaPoista
  44. Onnea yksivuotiaalle.
    Luna-79 neulomosta.

    VastaaPoista
  45. Ihanat palkinnot! Onnea 1 vuotiaalle!

    Tinttu59

    VastaaPoista
  46. Onnea vuoden "vanhalle" blogille!!!! ;)
    liityin lukijaksesi :)

    VastaaPoista
  47. Onnea yksivuotiaalle blogille! Mun huomattavasti hiljaisempi blogilapsukaiseni tulee vähän perässä, synttäreitä taidetaan juhlia syyskuussa.

    VastaaPoista
  48. Onnea kovasti. Olen sinun vakilukijasi joten kahdella arvalla mukaan kisaan ;))

    VastaaPoista
  49. Onnea 1-vuotiaalle! Tuo punaisiin puettu lammas on kyllä niiiin söpö :)
    Osallistun kahdella arvalla, liityin juuri lukijaksesi
    neulomosta Taina*

    VastaaPoista
  50. Onnea, onnea kovasti! Osallistun kahdella arvalla ja olen sinun lukijasi:):)

    VastaaPoista
  51. Paljon onnea vaan - tuntuu kuin olisin seurannut juttujasi jo paljon kauemmin... Virtuaalimaailmassa aika kuluu ilmeisesti eri tahtiin :-)
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  52. Onnea blogisynttäreistä.

    Tilaan blogiasi blogilistan kautta eli kaksi arpaa, kiitos.

    Kiva täällä on käydä lueskelemassa, jatka samaan tapaan!

    VastaaPoista
  53. Onnea 1-vuotiaalle! Ihanan värisiä lankoja on palkintona.. yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  54. Onnittelut 1-vuotiaalle!! Yhdellä arvalla mukana. Toivottavasti tulee vielä monia vuosia lisää.

    VastaaPoista
  55. Onnea yksivuotiaalle! :) On kyllä niin ihanat palkinnot että mieluusti ottaisin vastaan.Ja kahdella arvalla mukaan. :)

    VastaaPoista
  56. Onnittelut :) Osallistun arvontaan, valitettavasti vain yhdellä arvalla.
    -Misery Lucy Neulomosta

    VastaaPoista
  57. Onnea 1-vuotiaalle!
    Ihanat palkinnot, joten pakko osallistua.
    Lukija olen bloglovinin kautta.

    VastaaPoista
  58. Onnea 1-vuotiaalle!
    Ihanat langat arpavoittoina! Joten ehdottomasti mukaan arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  59. Onnittelut 1-vuotiaalle! Liityin vakilukijaksi, kaksi arpaa. Herkut langat palkintona ja itsellä ostokielto Tampereen messuihin saakka, toivottavasti on onni myötä. Blogisi on ihanan positiivinen :)

    VastaaPoista
  60. Onnea 1-vuotiaalle blogille! Minä eksyin blogiisi tänään ensimmäistä kertaa, näytti sen verran kivalta että kävin lisäämässä suosikkeihini Blogilistalla. Eli ilmeisesti voin osallistua arvontaan kahdella arvalla. :) Nuo arpajaispalkinnot näyttävät tosi herkuilta!

    VastaaPoista
  61. Onnea 1-vuotiaalle blogille. Hienoja arpajaispalkinto lankoja. Mukaan yhdellä arvalla.
    Maarit

    VastaaPoista
  62. Onnea ja hyvää jatkoa blogillesi!

    VastaaPoista
  63. Kokeillaanpa onnea ja onnittelut 1v blogille. Omani täytti vuoden heinäkuussa. :)
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  64. Onnea 1 vuotiaalle! hauska tuo "punainen" lammas!

    VastaaPoista
  65. Onnea 1-vuotiaalle! Terveisiä myös blogikoiralle .

    VastaaPoista
  66. Onnea yksivuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  67. Onnea bloginpitäjälle, tämä on piristysruiske.
    Kahdella arvalla mukana, liityin oikein virallisesti lukijaksesi vaikka olet kirjanmerkeissänikin. Ihanat palkinnot

    VastaaPoista
  68. Onnea 1-vuotiaalle. Olen seurannut blogiasi melkein alusta asti. Oli mukavaa, että aloitit blogisi pidon. Hienot arvontapalkinnot. Mukavaa syksyn jatkoa! -Virpi-

    VastaaPoista
  69. Onnea blogillesi! Katselin että olit tehnyt kivannäköiset fasaanisukat tuolla aiemmin. Liityin muuten lukijaksesikin eli kahdella arvalla mukana arvonnassa.
    - Minttuliini neulomosta -

    VastaaPoista
  70. Onnea blogillesi!
    Kahdella arvalla olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  71. Paljon onnea ja menestystä blogillesi, jonka löysin tänään. Varmasti palaan katselemaan ja lukemaan, vaikuttaa niin mukavalta paikalta.
    - Sirpa -

    VastaaPoista
  72. Onnea blogille! Täältä osallistutaan kahdella arvalla, lukija kun olen :)

    VastaaPoista
  73. hipp hurraa, mutta en ole lukija, joten olen vain yhdella arvalla mukana

    Onneksi olkoon vielä!!!

    VastaaPoista
  74. Onnea onnea!
    Kiva arvonta; kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  75. Mukana 1 arvalla.
    Lankojen penkominen on ihanaa, samalla löytyy aina niitä aarteitakin.

    VastaaPoista
  76. Onnittelut 1-vuotiaalle!=) Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  77. Onnea yksivuiaalle blogille.Taidan jatkossa vierailla täällä useammin.Kivat palkinnot.

    VastaaPoista
  78. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi ! Hienoja palkintoja löytyy , jos vaikka tällä kertaa arpa suosisi . Ja ihan vaki-lukija olen . (:

    VastaaPoista
  79. Voiko lankoja olla koskaan liikaa??? :D - Siis eiku lisää hamstraamaan - siis jos onni sattuisi potkaisemaan.

    Onnittelut ihastuttavalle blogillesi!

    VastaaPoista
  80. Paljon onnea 1-vuotiaalle.
    Ihanat palkinnot :)

    VastaaPoista
  81. Vaikka kaapit täynnä lankaa oliskin, ei lisä pahaa tee, onko ahneudella rajoja kun langasta on kyse. Kiitos blogista, hyviä kuvia ja juttuja on ilo katsella.

    VastaaPoista