keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Arne&Carlos jämäsukat

Olen neulonut useammat sukat Arne&Carlos-langasta. Sadan gramman kerästä jää aina reilusti jämälankaa, joten päätin yhdistää ne ja neuloa jämälankasukat.

ARNE&CARLOS JÄMÄSUKAT
Lanka: Regia Arne&Carlos yht.74g
Puikot: 2.25mm
Ohje: perussukka (16s/puikko)

Käytin sukissa kolmea erilaista kerää. Kirjavuudesta huolimatta värit sointuvat aika kivasti toisiinsa.


Neuloin aina 15 kerrosta yhdellä värillä. Poikkeuksena tästä "reseptistä" neuloin kantapään käyttämällä ainoastaan yhtä väriä. Sen lisäksi kärkikavennukset tein samalla värillä kuin edeltävät 15 kerrosta. Nyt valitsisin terän kavennusosaan eri värin, sillä punaisen langan osuus on turhan pitkä.


Tarkoituksena oli tietysti saada jämäkerien määrää pienennettyä, mutta kyllähän noita kaikkia värejä vielä jäikin. Ei se kuitenkaan haittaa, sillä en ole ollenkaan kyllästynyt norjalaisherrojen suunnittelemiin lankoihin.


Tänään minua ilahdutti: Uskomatonta, että töiden jälkeen on voinut shortsit jalassa istua pihalla neulomassa. Aurinko on porottanut yhtä lämpimästi kuin kesällä.

3 kommenttia:

  1. Hyvä idea, minäkin voisin kokeilla näillä langoilla. Pitkästä aika jotain missä en laskisi silmukoita ja riiviä :-))

    VastaaPoista
  2. Todella kivat sukat ja hyvin toimivat raidat :)

    VastaaPoista