sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Miehen raitaneule

Vihdoinkin mies oli paikalla ja saimme kuvattua hänen synttärineuleensa.

MIEHEN RAITANEULE
Lanka: Novita 7Veljestä 618g
Puikot: 3 ja 4mm
Ohje: Novita Talvi 2004, malli 26
Pusero sai alkunsa siitä, kun mieheni rupesi valittamaan, ettei hänellä ole yhtään kunnollista minun tekemääni villapaitaa. Pyyntö oli niin harvinainen, että minun piti välittömästi etsiä erilaisia malleja, joista mies sai sitten itse valita mieleisensä. Tähän raitapaitaan hän sitten päätyi ja varastoistani löytyi sopivat langat.


Enpä ole ennen tainnut tehdä näin suurta työtä kuukaudessa. Nyt minulla ei ollut oikeastaan vaihtoehtoa, sillä aina kun minulla oli jokin muu kudin esillä, mies esitti kysymyksen: "Milloin mun pusero on valmis?"


7Veljestä -lanka on kiitollista neulottavaa silloin, kun haluaa jotakin nopeasti valmiiksi. Itse asiassa neuletuntumakin oli kiva, joten itsekseni olen tässä miettinyt, että miksi teen yleensä vain sukkia tästä langasta?


Lopputulos on kokoa myöten aika onnistunut. Teen yleensä neuleita värikkäistä langoista, mutta täytyy myöntää, että tällaiset harmoniset väritkin ovat aika kivoja.


Tänään minua ilahdutti: Olen selannut perjantaina tullutta uutta Novitaa useamman kerran. Ensin tuntui, ettei siinä ole mitään kivaa, mutta useamman selauksen jälkeen mallit rupesivat tuntumaan kiinnostavilta.


Minulla on tapana merkitä mielenkiintoiset sivut värikkäillä tarralapuilla. Yritän löytää varastoistani sopivia lankoja näihin uusiin malleihin. Tosin joitakin uusia lankoja minun on ihan PAKKO ostaa...

19 kommenttia:

  1. Upea neule - ja valmistuipa nopeasti! Täytyy varmaan minunkin selailla Novitaa lisää, kun en siitä ensi selailulla mitään kivaa löytänyt (paitsi sen tytön siksak-mekon, mutta sitten mietin, että 7 veljeksestä tehty liivimekko saattaa olla hiukan lämmin).

    VastaaPoista
  2. onnistuit jälleen kerran
    Todella hyvän näköinen pusero!!

    VastaaPoista
  3. Hillityn tyylikäs neulepaita.

    Minulle ei enää tule Novitaa, mutta ilahduin suuresti kun huomasin että uusimassa lehdessä on vihdoinkin niitä kauan kaipaamiani nuorten miesten neuleita.

    VastaaPoista
  4. Onpa todella onnistunut miehen villapaita! Niihin on turkasen vaikea löytää malleja, mutta tämä on kyllä kaikin puolin tosi onnistunut!

    VastaaPoista
  5. Värit ovat tosiaan onnistuneet, hieno pusero!

    VastaaPoista
  6. Upea raitaneule. Kivan harmoniset värit, ja varmaan tulee käyttöön. :-)

    VastaaPoista
  7. Hieno miehen paita. Raidoitus on tosi mukavan näköinen.

    Minä pidin uudesta Novita lehdestä. Löysin monta mallia jotka tahtoisin tehdä. Kunhan päättäisin minkä laitan puikoille ensin =)

    VastaaPoista
  8. Tuo on kiva malli ja onnistuneet värit paidassa. Olen tehnyt tuolla ohjeella miehelleni paidan joskus ennen blogia aikaani, tein sen vihreän sävyisenä.
    Samoin kävi minulle uuden Novitan kanssa, ensin näytti ettei siinä ole mitään, mutta löytyihän siitä sittenkin jotain.

    VastaaPoista
  9. Tyylikäs neule! Värit tosi kauniit. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  10. Hyvännäköinen pusero, harmooninen väritys.

    VastaaPoista
  11. Hyvin onnistunut neule.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  12. Oikein mukavan näköinen neule.
    Minua ei uusin Novita sytyttänyt tippaakaan.
    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  13. Ystävät ovat kuin rusinat pullassa!
    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  14. Hyvää ystävänpäivää! Sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
  15. Tosi kiva ja taatusti lämmin raitapaita. On eri mukavaa neuloa neuletta, jota tietää "tilaajan" odottavan ja jolle on luvassa käyttöä. Hienoa, että miehesi arvostaa taitojasi!

    VastaaPoista
  16. Miehen neuleesta tuli tosi kaunis, kuten itsekin totesit niin värit ovat harmoniset. Jos neule oli niin toivottu, niin varmasti sille löytyy myös käyttöäkin.

    Ihan hyvä määrä tuolla lehden välissä on noita tarralappuja. :) Uudessa Novitassa oli ihan kivoja malleja, herkät pitsineuleet olivat etenkin minun mieleen.

    VastaaPoista